Alkoholi, meikkaus ja masennus

        Hej taasen. Edellinen blogitukseni koski yliluonnollisia ilmiöitä joita itse pidän luonnollisina. Osa teistä jo ehkä varovaisesti poltteli käämejään mutta suuremmalle osalle tämmöinen sula hulluus on vaan loistavaa huumoripitoista sunnuntain krapulalukemista. Ja toki siellä on muutamia jotka ainakin osittain allekirjoittelevat tämmöisiä epätotuuksia maailmankaikkeudesta. Jos myrskyn silmä ei vielä viikko sitten auennut niin nyt annan huomattavasti paremman mahdollisuuden käräyttää kelanne. Haluan tökätä käteni ampiaispesään kyynärvartta myöten. Ja tökkiä henkisellä katanalla sinua kylkiluiden väliin. Ja vähän vyötärön allekkin. Joskin seuraavat tunteen purkaukseni ovat saaneet ehkä maistaa hieman värikynää ja haistat pientä provokaation mahdollisuutta annan silti sinulle haasteen. Lue rivien välistä ja uskalla kyseenalaistaa omat näkemyksesi. Riko mielipide linnasi ja rakenna se uudestaan. Kiitos. Ja anteeksi ;).

         Aloitetaanpa rohkeasti aiheella nimeltä alkoholi. Osa lopetti lukemisen jo nyt. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan mutta kavennettaan aihetta tipattomaan tammikuuhun ja pieneen historian lehtien havisutteluun. Kommentoin tätä juomatonta kuukautta vuoden alussa naamakirja sivullani. Tietäen jo etukäteen reaktion. Viina on viisaiden juoma ja koska lähes kaikki omasta mielestään ovat viisaita, tämän nautintoaineen parjaaminen Suomen maalla on pyhäinhäväistys. Vähän sama kuin muslimeille profeetta Muhamedin piirtäminen. Etanoli on saanut maassamme jumalaisen aseman.
         Ihan mutu tuntumalta voisin arvailla että tekivät ruotsalaisten perkeleet saman kun uudisraivaajat inkkareille. Tunti turpaan, pullo kouraan ja alkuperäistä kulttuuria ristillä päähän niin kauan että kaikki joikhaavat jurrissa herranne jumalanne nimeä. Tämän jälkeen on syytäkin oppia jotain häpeästä. Vailla minkäänlaista faktoihin pohjautuvaa tutkimusta ja tietämystä esitän vielä kaksi pullon suuta kostuttanutta käännekohtaan suomalaisessa iloliemi kulttuurissa.
        Kieltolaki teki varmasti paljon hyvää. Niinkuin kieltäminen tekee aina. Aikuinen ja lapsi ovat yhtä yksinkertaisia, kielletty hedelmä maistuu parhaalta. Kuinka moni lapsi pistää sen kielen oikeasti talvella rautatankoon kiinni ilman vanhemman esimerkillistä opastusta, "Älä pikku Matti missään nimessä nuole sitä pihakeinua pakkasella!" Ja idea on näppärästi istutettu Masan takaraivoon. Erästä Päivi Räsänen-meemiä lainatakseni, "kielletään vittu kaikki!"
        Suomen sodat ovat myös muokanneet juomakulttuuriamme. Ensiksi lapset tappavat toisia lapsia ja sitten onkin aika tulla rintamalta takaisin sankareina ja voitonriemua täynnä. Tai sitten ei. Pontikka hanat auki ja sydän kiinni. Helpompi olla puhumatta ja turruttaa tunteensa. Pojasta polvi paranee aika madellen. Masennus ja itsemurhatilastot puhuvat puolestaan.
        Mutta onneksi on löydetty ratkaisu! Hip hurraa! Tipaton tammikuu! Jokaisen alkoholistin vuotuinen ripittäytyminen ja synninpäästö. Nyt siellä kotitietomakoneen takana jo veri kiehuu.. "Mut kaikkihan ottaa viikonloppuisin ryyppyä, ei se mistään alkoholismista kerro!" Enemmistö äänesti myös juniori Bushin uudella mantereella presidentiksi. Kahdesti. Enemmistö on yleensä lampaita. Helpompi vetää kaikille sopivat kengät jalkaansa kuin etsiä omat. They say jump and you say how high. Vituttaako nyt jo? Ihan oikeasti ethän pidä saavutuksena kuukauden alkoholitonta pätkää? Jonka jälkeen sitten kiskotaan helmikuun alku kaksin käsin. Tosi terveellistä kropalle. On on. Tammikuun face päivitykset ovat täynnä todisteluita siitä "miten voi pitää hauskaa ilman viinaakin".Miten tämmöisestä lauseesta on edes tullut hokema?! Ihmiset innokkaasti löytävät todellisen minänsä kuntosaleilta ja lenkkipoluilta. Huomaavat että kavereille voi puhua selvinkin päin. Tietysti syvemmät tunteet tungetaan syvälle. Rakkauden tunnustuksiin on kansallisen identiteetin määräämä promilleraja. Joillain homma alkaa jo rakoilemaan kuun puolessa välissä. Vatsalihakset ei näy kaikesta kahden viikon jumpasta riippumatta ja kaverit on itseasiassa tylsiä mulkkuja. Ne jotka selviytyvät tästä spartalaisesta taistelusta kuukauden ajan kuivin suin voivatkin tuuletella ensi jouluun asti. Salikortti heti helmikuussa vuokralle ja ränni päälle! Koska ihan rehellisesti, teillä on kivempaa jurrissa kuin selvinpäin.
        Siksi suosittelisinkin kokeilemaan humalahakuista helmikuuta! Jälkeenpäin voit vertailla fiiliksiä. Vedä niin että tukka tippuu! Lääkärin määräyksenä kirjoitan reseptiksi heti vähintään dokaamisen tuplaamista. Turha sitä on jarrua painaa, eläkä tunne syyllisyyttä vaan ota kaverit mukaan. Perinteisten perjantai ja lauantai iltarientojen lisäksi lisäisin tähän oman elämäsi piristys pakettiin sunnuntain ja keskiviikon. Sunnuntai on totutusti darkness päivä joten miksi viettää semmoista vapaa-ajalla? Ole mielummin kännissä ja parantelet krapulaa burana purkilla töissä. Ja jos hyvin käy olet jurrissa maanantainakin ja viikko lähtee käyntiin leppoisammin. Ei siellä duunissa kuitenkaan testata kuin huumeita. Ja alkoholihan ei huumaa. Keskiviikkona sitten jo uuteen nousuun viikonloppua varten.

        Seuraava kuukausi kalenterissa onkin kauniimmalle sukupuolelle omistettu. Meikitön maaliskuu. Koska te olette kauniita. Juuri sellaisina kuin olette. Siihen ei tarvita naamaria päälle. Päinvastoin se naamari vie teidät kauemmaksi itsestänne. Sen taakse on hyvä piiloutua. Olla niin kuin kaikki muutkin. Koska kaikki muutkin piirtävät joka aamu naamansa uudestaan sen on oltava normaalia. Ja siksi niin on tehtävä. Siihen pisteeseen asti ettet tunnista enää aamuisin itseäsi ennen maalikerrosta. Ja vaikka tunnistaisitkin et uskalla astua ovesta ulos ilman suojakuortasi. Eikä se tuhrustaminen edusta naisellisuutta. Sinä edustat, koko olemuksellasi. Toki jos vietät ensin tipattoman ja jatko-osana humalahakuisen suosittelen ennen meikittömän aloittamista viettää muutaman päivän sisätiloissa..

        Masennuslääkkeet. Täällä aihe on ollut tapetilla. Koska jenkkimunkki partnerini kävi uusimassa täällä reseptin. Muutama kuukausi meni hyvin ilman huumeita.. Tai siis lääkkeitä mutta nyt on taas lääkärin lupa olla zombina. Suomessakin apteekkia voisi rehdisti kutsua huumekauppana niinkuin se lontooksi taipuu. Drugstore. Joko sinut tai ystäväsi on diagnosoitu masentuneeksi. Hui kauhiaa mikä sairaus! Mun mielestä se on mielentila mitä erittäin harvoin tarvitsee korjata doupilla. En siis ole tässä kieltämässä länsimaalaista lääketiedettä ja suosittelemassa enkelitippoja vaan haluan soittaa poskeani medikalisaatiosta.
         Kärsin uniongelmista muutaman viikon ajan ennen tänne tuloani. Ajattelin varmuuden vuoksi käydä lekurissa ottamassa veri sämpleä että tiedän olevani lähtökunnossa. Ystäväni kanssa veikkailimme kauan kestää kun mielialalääkkeitä tarjoillaan vadilla naamaan eteen. En nyt just muista tarkaa aikaa mutta taisi olla siinä neljän minuutin huitteilla kun arvon puoskari kysyi mitä mieltä olen näistä elämän latua tasoittavista tableteista. Perkeleellisen hyvä ihmistuntija ja alansa ammattilainen saa olla että tuossa ajassa pystyi hahmottaamaan minun masennukseni. Kerroin pitäväni lääkäreitä laillisistettuina huumediilereinä ja näitä nappuloita erittäin vaarallisena. Yllätyksekseni tohtori totesi olevan samaa mieltä. Sanoi että itse suosittelisi vain ääritapauksille ja silloinkin hyvin lyhyeksi aikaa koska koukku näihin on erittäin kova. What!? Miksi helvetissä se sitten tarjosi tätä vaihtoehtoa?! Taitaa olla vaan normaali käytäntö? Ehkä jopa pakollinen tenttaus? Sillähän ne päänsisäiset ongelmat suorenevat kun alkaa käyttää kemikaaleja.
        En ole alan osaaja psykiatriassa enkä musiikin tuotantopuolella. Mutta olen nähnyt kun äänitettä "jälkikäsitellään" elikkäst masteroidaan. Näen mielialalääkkeet mielen masterointina. Leikataan piikit ylhäältä ja alhaalta pois. Ei ääripäitä. Saadaan tasaisempaa saundia. Musiikissa tarvittava toimenpide mutta mielen huollossa aika arveluttavaa.. Ei liikaa hymyilytä muttei toisaalta harmitakkaan. On helpompi paketti yhteiskunnalle semmoinen semi zombi. Lähes jokainen meistä on joskus masentunut. Ja ylienerginen. Ja vaikka mitä. Mutta ei ne nyt vittu ole mitään tauteja!! Opettele nielemään sitä paskaa. Kuuluu elämään. Buddhalaisen näkemyksen mukaan elämä on kärsimystä. Tältä länkkäri lääketieteen kantilta katsottuna Buddha olisi ollut huumeloordi numero yksi. Kaikille vaan nappia huuleen ni kärsimys loppuu. Ei tarvitse opetuksia, pyhiä tekstejä ja meditaatiota. Oikea annostus droppeja niin saadaan kaunis tasapaino aikaan.
        Jos olet lukenut näitä mun bloggailuita alusta lähtien saatat muistaa että kerroin lapsuudestani jotain synkistelyjä. Otin tasaisesti ala-asteen ajan kuokkaan päivittäin joko henkisesti tai fyysisesti ja sen johdosta mieli oli mustempi kuin Darth Vaderilla. Suunnittelin vuoronperään kouluammuntaa ja itseni kiikuttamista aina sinne yläasteen loppumetreille saakka. Että voin takuuvarmaasti sanoa että tiedän mitä on olla täysin loppuun ajettu ihmisraunio. Ja kiitän onneani että tämä amerikkalainen unelma missä kaiken voi korjata pillerihumalalla ei ollut vielä takapajuiseen Suomeen rantautunut niin vahvasti mitä se on tänä päivänä. No mitenpä ratkaisin murheeni jos ei kerran nappeja ollut? Puhumalla. Lukemalla. Kuuntelemalla. Musiikkia soittamalla. Urheilemalla. Nauramalla. Itkemällä. Ja monella muulla nykylääketieteelle ilmeisen vierailla keinoilla. Käsittelemällä asioitani ja elämääni. Ja se kasvattaa jos annat sen kasvattaa. Jos kiellämme kärsimyksen elämästämme kiellämme itsemme.

        Nyt kello lyö taas sen verran että jätän nämä toisistaan irralliset avautumiset tähän. Tällä kertaa. Näitä aihioita löytyy mun korvain välistä läjäpäin joten jos en saanut juuri sinua vielä kosketettua niin yritän myöhemmin uudestaan. Vihapostia odotellessa ;)

PeaceLove&Understanding!



       

I see dead people... Ja tervetuloa työkyvyttömyyseläke!

        Jos joku viitsisi printata ja käydä naulaamassa tämän kertaisen blogini työkyvyttömyystoimiston sein.. Anteeksi, tarkoitin luonnollisesti työvoimatoimiston seinälle, otan mielelläni hullun paperit vastaan ja vietän loppuelämän pahnoilla maaten. Tämän avautumisen jälkeen varmaan myös moni tuttavani kiertää minut kaukaa mutta mun puolesta voitte painua sinne missä pippuri kasvaa. Enkä edes tiedä missä se kasvaa. Haluan kertoa aiheista mistä tiedän monen vaikenevan Suomen maalla, koska tällä saa helposti hankittua itselleen veronmaksajien kustantaman pyöreän muotoisen ja pehmustetun yksiön. Toivon tämän olevan parasta hupia skeptikoille ja saatte myös ilmaisen ylemmyyden tunteen koska tämä ei ole mateemattisesti todistettavissa. Eikä myöskään muunkaan tieteen alan turvin. Paitsi jos parapsykologiaa pitää tieteenä. Ja ehkä kvanttifysiikkakin voisi antaa tälle mahdollisuuden. Tosin en ymmärrä mitä se edes on. Mutta olen kuullut väitettävän että sitä ei ymmärrä kukaan. Taas niille ihmisille jotka uskovat "yliluonnolliseen"  ja joidenkin asioiden olevan (vielä) tieteen selittämättömissä toivon että rohkaistutte nostamaan näitä kissoja pöydälle niin huomaatte että meitä idiootteja, hyväuskoisia, uskonnollisia hihhuleita, mielikuvituksemme sokaisemia ja muita urpoja löytyy vielä myös karusta pohjolasta.

        Kerron muutamia sekalaisia tärinöitä ja tarinoita kohta 33 vuotta kestäneen matkani varrelta. Toki uskon siihen että olen ollut ikuisesti olemassa ja vaihdan vain fyysistä olomuotoa ajoneuvoni elikkäst ruumiini lahotessa.
        Mihin muuhun uskon? Siihen että kaikki on yhtä. Ja yksi on kaikki. Siihen että olen Jumala, kaikkeus, rakkaus ja Tao. Ja ettei nyt hullun lisäksi saa narsistin leimaa niin uskon että niin olet sinäkin. Mitä nimeä sitä sitten haluakaan käyttää. Käytän nyt itze tätä isoa Jiitä nimenä niin ei kaikkia Buddhia ja Allaheita tarvitse koko ajan luetella. Tämmöinen ajatusmalli tekee myös kännykästäsi, keltaisesta lumesta ja Adolf Hitleristä Jumalan. Ja ennenkuin kuuluisa syyttävä natsikortti nostetaan pöytään niin yritä ymmärtää.. Näen KAIKEN Jumalana. Nyt siellä eri uskontokuntien rauhaa ja rakkautta rakastavat oppineet jo teroittelevat koti alttarin edessä krusifiksejään ja latailevat pommivöitä. Koska Jumalalla ei saatana ole huumorintajua! Ja on vain yksi tapa ymmärtää Jumala. Ja se on minun tapani. Ja siksi se on oikein. Tämä koskee myös teitä ei uskovia. Vaihdat vaan näppärästi sanaksi vaikka maailmankaikkeus.
      Uskon siihen että kaikki on mahdollista. Lehmät lentää? Ei ehkä kaikkein todennäköisintä mutta annan sillekkin mahdollisuuden.

        Uskon valaistumiseen. Ja siihen että olemme kaikki jo valaistuneita. Emme vaan ymmärrä/muista sitä. Ja jatkan tätä osiota julkeasti... Jotta myös tähän asiaan uskovat voivat vedellä niitä kuuluisia herneitä ihan palko kerrallaan nokkiinsa. Olen saanut kerran kokea sen tämän elämäni aikana. Jep. Tai ainakin siinä määrin miten pystyn itse asiaa ymmärtämään. Tai ehkä parempi puhua tuntemisesta. Tämän asian sanoiksi kääntäminen on mahdotonta. Mutta niin on Jumalankin. Ja siitäkin sain muutaman rivin tuhrustettua. Jos haluaisin sitä mahdollisimman autenttisesti kuvailla olisin jättänyt tämän blogin tekstittömäksi ja sitten tyhjää ruutua tuijottaessasi olisin ehkä pystynyt parhaaseen mahdolliseen selitykseen. Koska se olisi ollut ehkä hieman kolkkoa puran tämän tapahtuneen kuitenkin verbaaliseen muotoon.
        Olen tavannut muutamia tyypejä keitä on valaistuneeksi mainostettu. Yksi heistä sai minut vakuuttuneeksi. Kävin about kymmenisen vuotta sitten tämän Himalajan heebon jooga meditaatio hässäkässä Helsingissä. Risti-istunta poltteli selkää joka puolelta aloittaessamme meedioinnin. Oli fyysisesti epämukava olo. Kyseinen Guru jäbä sanoi nostavansa meidän kundaliini energiaa ylös. Tällekkin kulttuuristä riippuen löytyy monia eri nimityksiä. Hän alkoi pyörittelemään kättään tehden spiraalin omaista liikettä. Tunsin fyysisesti hänen kätensä pyörivän selkärankani ympärillä. Siis vartaloni sisällä. Tiedän että jotkut ovat saaneet vankilassa samanmoisia kokemuksia miesrakkaudesta. Mutta nyt oli kuitenkin tilanne päällä jossa tämän hengen mies istui metrien päässä meistä eikä tähän liittynyt minkäänlaista eroottista latausta. Tämän jälkeen selkääni ei särkenyt. Yli vuoteen.
       
Seuraava mietieskely harjoite oli jo sitten loppuelämääni mullistava. Tämän henkisen kiropraktian jälkeen jatkoimme meditointia silmät auki ja kun katsoin tätä intialaisen Jeesuksen näköistä ukkelia hänen kasvonsa alkoivat vaihtumaan. Näin monia kasvoja joista jäi mieleen nasaretilaisen Jeesuksen kasvot. Hänellä ei muuten ollut sinisiä silmiä ja valkoista ihoa,raja ilmiöiden toimitus huomauttaa. Ääni päässä vaan kertoi että ne ol Jessen kasvot. Jos nyt mennään oudoilla leveleillä tekstin sisällössä niin odota kärsivällisesti. Menee vielä paljon oudommaksi... Seuraavaksi hänen kasvojensa tilalla oli jonkinlaisilla kangasnauhoilla verhottuja silmiä. Siis pää täynnä silmiä jotka välkkyivät liekojen välistä. Ja tämän kokonaisuuden näin/koin neljäulotteisesti. Jeba. Mun asioiden avaruudellinen hahmottaminen ja matemaattinen äly on lähellä jälkeenjääneen perunan tasoa joten en oikein osaa selittää mutta kun näitä höpöhöpö juttuja olen kavereilleni kertonut olen sanonut että näin kasvot otsasta takaraivoon ja takaraivosta otsaan yhtäaikaa. Tai tunsin. Tai jotain.. Ready for next one?
   
    Seuraavassa harjoitteessa ukko hävisi silmiemme edestä kokonaan. Pikkuhiljaa päälaelta kohti varpaita hänen olomuotonsa vaihtui valoksi. Kyllä. Mies muuttui valoksi. Ja pääsin kuitenkin kutsunnoissa psykologiset testit ilman hullun leimaa läpi. Ja osaan ostaa kaupasta leipää niin että siihen ei kiinnitetä erityistä huomioita. Ja minun on annettu työskennellä lasten kanssa ja nostamatta itseäni jalustalle minua yleensä pidetään vielä hyvänä siinä. Tämän blogin jälkeen toki kortisto varmaan kutsuu. Takaisin tarinaan.. Hän selitti tämän viimeisen taikatempun jälkeen että kyse ei ollut taikatempusta vaan hän otti vain hetkeksi harhan pois silmistämme ja näytti mitä todellisuus on. Nämä yksittäiset tapahtumat olivat osa isompaa kokonaisuutta. Näiden aikana ja jälkeen tunsin olevani yhtä kaiken kanssa. Egoni oli tipo tiessään. Pääni oli tyhjä turhuuksista. En tulkinnut ja analysoinut vaan koin. Koin puhdasta rakkautta. Muiden ihmisten olotilat eivät enää määrittäneet omaani. Ja silti samalla tunsin ympäristöni olevan kanssani yhtä. En tiedä oliko kyse hetkittäisestä valaistumisesta mutta olin ainakin tarpeeksi lähellä sitä tilaa mitä voisin valaistumiseksi kutsua ymmärtääkseni tämmöisen tietoisuuden olemassaolon. Toki nämä vibat jossain vaiheessa hälvenivät... Mutta vertaan tätä vaikka ensi jurriin. Vaikka se olisi ollut ensimmäinen ja viimeinen kerta kun tällä lattian desifiointi aineella - mikä jonkun tarinan mukaan oli alkoholin ensimmäinen käyttötarkoitus - itseni päihdytin, se vaikuttaisi minuun edelleen. Perhosefekti.

        Ajattelin kirjoittaa ennalta näkemisistä sun muista telepaattisista kontakteista mitä olen kokenut mutta nyt kello lyö jo niin paljon että on aika kertoa kummitustarinoita.
        Niin kauan kuin muistan olen pelännyt pimeää. Toki sinä jolle tiede edustaa uskontoa voit helposti kuitata tämän jonain psykologisena tapahtumaketjuna tai vaan paskan jauhantana ja hyvä niin. On hyvä olla asioita ja ihmisiä mistä voimme peilata omia näkemyksiämme muailmankaikkeudesta ja sen loputtomista ilmiöistä. Itse toivoisin että tiede ja uskonnot ja uskomukset voisivat rohkeammin tehdä yhteistyötä kieltämättä täysin toisiaan. Oma pimeän pelkoni on johtunut tunteesta että joku istuu sängylläni. Muistan skidinä tunteen kun olin yksin huoneessani ja aloin tuntemaan tuulen virettä. Tarkastin aina että ikkuna oli varmasti kiinni. Mutta tämä tuulenvire tuntuu erilaiselta kuin normaali tuuli. Se nostaa ihokarvani pystyyn ja tunnen ilman "väreilevän". Sitten minulle tulee kylmä ja kääriydyn peittoon. Seuraavaksi huoneeni on niin kylmä että näen hengitykseni höyryävän. Ja tämä kylmyys ei tullut aina tuulen mukana mutta silloin kun se tuli olin kauhusta jäykkänä.
       
        Monia vuosia myöhemmin katsoin loistavan kauhuelokuvan. Edellä mainituista syistä en juuri kauhusta piittaa. Tämä elokuva kuitenkin teki syvällisen vaikutuksen. Kuudes aisti. Elokuvassa poika näkee kuolleita ja hänen hengityksensä höyryää kylmyydestä heidän läsnäollessa. Friikkasin aika tavalla. Koska se oli ensimmäinen kerta kun kuulin tämmöisestä ilmiöstä. En myöskään ollut koskaan jakanut tätä minulle tapahtunutta kenenkään kanssa. Mutta pistetään nyt sitten vaikka sattuman piikkiin niin sinulla on helpompi hengittää. Olen kokenut tämmöisiä vain yksin. Paitsi... Kun olin Brasiliassa ensimmäistä kertaa juttelin erään ihastuttavan neiti-ihmisen kanssa haamuista. Istuimme noin metrin etäisyydellä toisistamme. Tunsin "tuulen" liikkuvan välissämme. Kylmät väreet jotka saan tälläisissa tilanteissa ovat hyvin erilaiset kuin "normaalit" kylmät väreet. Se semmoinen hienovaraisesti pistelevä tunne on paljon tiheämpää ja jotenkin sähköisempää. Ajatus ehti käydä päässäni että tiedän mistä on kyse.. Seuraavassa hetkessä tyttö kysyi tunsinko jotain liikkuvan välillämme. Valutin kyyneleitä. Ensimmäistä kertaa tämä sensaatio tapahtui myös jonkun muun läsnäollessa. Sen verran voin vannoa etten friikkaa joka kerta kun tuulee.
       
En ole kuitenkaan koskaan nähnyt kummituksia, henkiä ,mitä ne ikinä ovatkaan. Olen omassa päässäni vannottanut etten myös halua nähdä koska pelottaa niin helvetisti. Tästä pelosta haluan lähettää kiitokset Hollywoodin elokuva teollisuudelle. Näitä fiiliksiä mulla on muuten sitten ollut ennen yhtään näkemääni kauhu rainaa. Lähivuosina ajatus jonkun näkemisestä on kuitenkin alkanut kiehtomaan ja pelot vähenemään. En ole nähnyt mitään... Ennen kuin tulin tänne. Paikkaan jossa hautajaisia vietetään lähes viikoittain. Istuin aamumeditaatiossa. Tapoja on monia mutta normaalisti silmäni ovat puolittain auki ja katse osoittaa noin 45 astetta alaviistoon. Juniorimunkit istuvat ensimmäisenä rivissä ja takanamme ovat munkit ja heidän takanaan turistit. Edessäni alttari ja seinä. Huomasin jonkun tulevan minua kohti. Korotin hieman katsettani ja vasemmalta puoleltani lipui ohi mustahiuksinen vanhempi naishenkilö mustassa hameessa ja kirjavassa paidassa. Semmoinen tanakka rakenteinen täti. Koska heti vieressäni vasemmalla istui jenkki juniorimunkki partnerini oletan että täti solahti kaverini lävitse.. En seurannut katseellani vaan jatkoin meditaatiota. Tajusin vasta myöhemmin tapahtuneen. I see dead people.
       
        Olenko varma näistä asioista mitä olen kokenut. En. Kyseenalaistan kaiken. Tunnetko jotain kohtaan "romanttista" rakkautta? Miten voit olla siitä varma? Ja miten voit todistaa sen ihmisille? Kyseenalaistan tämmöisenkin tunteen. Se auttaa minua näkemään selkeämmin. Silti jos minulta tätä kysyttäisiin en loppujen lopuksi pystyisi vastaamaan kuin yhdellä tavalla. Tiedän mitä tunnen.

PS. Toivota minulle hyvää työkyvyttömyyseläkettä =)



       

Mitä mulla on ikävä?

Tunne mikä on monesti ollut minulle täysin vieras. Kun olin ensimmäistä kertaa reilu parin kuukauden pätkän Brasiliassa en tuntenut ikävää perhettäni enkä ystäviäni kohtaan. Toisella kertaa tilanne oli muuttunut. Siskollani oli lapsi. Eli minusta oli tullut eno. Ja samalla sylikummi. Mulle veri on vettä sakeampaa. Perhe tulee aina ekana. Kun jututin systeriä skypen välityksellä ja näin kummipoikani niin löysin ikävän tunteet ja kyynelkanavani. En ollutkaan tunteeton ja manipuloiva psykopaatti niinkuin eräs entinen tyttöystäväni asian ilmaisi.
        Tällä kertaa lapsia on kaksi. Tuplasti nieleskeltävää. Muksujen lisäksi olen löytänyt kaipauksen tunteita myös muita ihmisiä ja asioita kohtaan. Ehkä mun ikävöinti vaan toimii ku vanha diesel kone.. Lämpiää hitaasti ja varmasti. Sillä nyt mulla on jo läjäpäin asioita mitä kaipaan. Ja myös muutamia ihmisiä. Perhettä. Kokonaisuudessaan. Ystäviä. Ja nyt alan myös ymmärtämään paremmin ketkä ovat ystäviä. Ja kenen kanssa olen "tuhlannut" liikaa aikaa. Jos en jollekkin käy tälläisena niin voitte mun puolesta painua vittuun. Ei enää jaksa kiinnostaa. Tai sitten minä painun. Mutta en enään tuhlaa aikaani ja energiaani teihin. Moikataan ku tavataan. Se riittää. Voisin luetella listan nimiä kenen seurassa viihdyn kuin kotonani mutta juuri siksi ei tarvitse. Koska te tiedätte kenestä puhun.

        Mielummin listaankin asioita. Koska ne ovat semmoisia osia elämästäni jotka ovat olleet itsestäänselvyyksiä. Tai niin olen monesti kuvitellut. No täällä saa vähän perspektiiviä siihen että ei ole itsestäänselvyyksiä. En kirjoittele näitä mihinkään tärkeysjärjestykseen vaan annan ajatuksen vaan juosta. Voit miettiä ehkä omalla kohdallasi mitkä ovat asioita joista todella nautit mutta koska ne ovat niin arkipäiväisiä et ehkä osaa antaa niille niiden tarvitsemaa arvoa aina. Joskus jopa kiroat joitain näistä asioista tatti otsassa? Niin ainakin minä teen... Ja nyt kun kelailen pääkoppani tunnedataa huomaan että moni näistä asioista saa minut rauhalliseksi. Rakastan rauhallisuutta. Sen ei välttämättä aina tarvitse olla semmoista seesteistä olemista tai tekemistä, tarkoitan enemmänkin sisäistä rauhaa.
     
        Istuminen kulmiksessa on mun ehdottomia lempihuveja. Kesä tai talvi. Jauhaa shaibaa ja parantaa maailmaa frendejen kanssa. Mulle lähes päivittäistä toimintaa. Vähän suolaiset hinnat eikä nyt mitenkään maailman kodikkain kahvio mut seura on tärkeintä. Ja se että saa pullaa ja kakkua. Se on helvetillisen tärkeetä!
       Eräs asia mitä tulee joskus silloin tällöin kirottua vaikka pääasiassa siitä osaankin diggailla... Oma keittiö ja ruoanlaitto sekä kaikenmoinen leipominen. Se että saa ylipäätänsä syödä juuri kun siltä tuntuu. Tai tehdä marjapiirakkaa ja muffinseja vaikka joka toinen päivä. Ja ollaanpa nyt rehellisiä. Vaikka joka päivä. Kyllä, olen Toni ja olen sokeri nisti. Ja jos sen johdosta kuolen nuorena, kuolen myös onnellisena sokerihumalassa ja vatsa halkeamispisteessä. Ai että ei kuullosta terveelliseltä? Vetäkää fitness hihhulit se herne niin syvälle nenään etttä tuntuu takaraivossa asti, ei sisällä kaloreita ja sulaa hitaasti. Hiilihyd.. Mitä vittua? Ei se oo ees suomea. En syö proteiineja, hiilareita enkä rasvoja. Syön ruokaa.  Se on semmoista tavaraa mikä maistuu ja tuntuu suussa hyvältä. Tiedän että tämä on monelle urheilijalle vieras käsite. Erästä lähes maailmankuulua vapaaotteluvalmentajaa lainatakseni kun hyvästä safkasta on kyse, "se menee suoraan hauiksiin".
        Tästä saadaankin mutkat suoraksi ja aasinsilta urheiluun. Ihan höpö touhua. En ole ikinä elämässäni urheillut, enkä urheile. En siis myöskään koskaan ole ollut urheilija eikä minusta moista koskaan myöskään tule. Mun makuun vähän ihmeellistä sakkia. Jokainen tyylillään. Kaipaan kamppailulajeja missä pääsee sparramaan. Elikkäst lyömään, potkimaan ja kuristamaan ihmisiä. Hyvässä hengessä. Ja kaipaan kilpailemista. Kaikkea siihen liittyvää jännitystä, oman suorituksensa maksimointia, -mielummin kuolen kun häviän- makuista sylkeä suussa. Olen yllätyksekseni huomannut että tuommoisia asioita tehdessä ympärilläni on yllättävän paljon urheilijoita. En tiedä miten ovat paikalle eksyneet. Katsovat mua pitkään ja katson takas. Niillä on omat juomapullot ja siistit urheilukledjut. Puhuvat ihan ihme asioista. Vaikuttavat oman alansa tiedemiehiltä. Mittailevat ja laskeskelevat kaikkea. Itse en ole kouluja käynyt. Ehkä siksi en ymmärrä niiden kieltä. Eivätkä ne ole oikeen koskaan ymmärtänyt mun kieltä. Skidinä pelattiin naapureiden kanssa aina jotain. Fudista, säbää, korista, lätkää.. Siellä ei koskaan ollut urheilijoita mukana. Tai ehkä oli mutta osasivat pitää semmoisen synkän puolen itsestään piilossa. Kaikilla oli hauskaa. Ja silti hampaat irvessä pyrittiin olemaan toista parempia. Se vasta hauskaa onkin.
        Musan vääntäminen ja keikkailu. Kun istuupi rumpupallilla lauteilla ja edessä on yleisöä jotka tykkäävät siitä mitä me soitetaan ja me tykätään siitä että yleisö tykkää... Sen parempaa tunnetta ei ole housut jalassa. Ja ihan kun tarkemmin aattelee ni ei kyllä ilman housujakaan. Tässäkin kaikki se paniikki, keskittyminen,oleminen, eläminen. Kaikki kuuluu pakettiin. Rokkenrollfoorevermän! Tässäkin tärkeintä mulle on että saan soittaa frendejen kanssa ja jakaa kaikki hyvät ja huonot vibat. Kaikki kuuluu samaan pakettiin. Tätä tointa aion harjoittaa enemmän teidän hyvien tyyppien kanssa kun palaan Suomeen.
        En oikeastaan käy kävelyllä kun yhden frendin kanssa. Voisin käydä muidenkin mutta moni ystäväni pitää sitä erheellisesti urheiluna eivätkä siksi halua ottaa osaa. Eivät hekään välitä urheilusta. Paitsi pleikkarin ja telkkarin välityksellä. Mutta palatakseni asiaan.. Nämä kävelyt ovat parhautta. Ja tätä jantteria nyt varmasti vituttaa tämmönen herkistely mut Metallicakin on kirjoittanut biisin nimeltä Nothing else matters ;) Jos se ei oo herkistelyä ni mikä sitten? Välillä elämä on siirappia =) Joskus tulee käveltyä pitkiäkin matkoja koska maailmassa on paljon parannettavaa. Välillä täytyy parantaa lätkäjoukkueita, välillä ihmissuhteita, välillä bändejä, välillä taasen maailman politiikkaa. Parantamisen varaa on elämän eri osa-alueilla niin paljon että dallatessa voi vierähtää tunti jos toinenkin. Tosin vain urheilijat laskevat tunteja,kilometrejä ja kaloreita. Itse en ymmärrä moisia mittayksikköjä.
        Sitten monien ystävien kanssa tulee myös urheiltua. Pleikkarin välityksellä. Sen lähemmäksi sporttaamista en aio koskaan yltää. Ne ovat myös hetkiä joita ikävöin. Sitä kun pieksen teitä urpoja änärissä! Häähäää!! Teillä on vuosi aikaa treenata. Haaste on heitetty. Lupaan voittaa ekan matsin jokaista teitä vastaan :) Oon pelannut skidistä saakka.. Eka laite oli suurelle yleisölle tuntematon Intellivision. Sitten sainkin jo Amiga viissatasen. Hakkaan näitä masiinoita niin kauan kun on silmät päässä ja toimivat sormet.
         Olen tavannut elämäni mittaisella matkalla ihmisiä joita aikuisiksi kutsutaan. He eivät monesti ymmärrä tämmöistä harrastusta. En minäkään ymmärrä aikuisia. Ovat ihmeellisen nihkeetä sakkia. Ihmettelevät monesti miten tulen niin hyvin toimeen lasten kanssa. Lapset tulevat aina toimeen lasten kanssa. Monilla aikuisilla on myös semmoinen harhaluulo ettei lapset osaa tehdä töitä ja ottaa vastuuta. Ja ettei lapsella voi olla omia lapsia. Kaksi tuiki tärkeää termiä menee täydellisesti sekaisin. Lapsenmielinen ja lapsellinen. Jos et osaa itse hyvä aikuinen näitä erottaa niin ehkä täytyy mennä takaisin hiekkalaatikolle ja olla lasten kanssa. Kyllä se oppi sieltä löytyy. Ja sitä kannattaa etsiä. Mikään ei ole ehkä niin tärkää. Koska aikuiset juoksevat vääjämättömästi kohti kuolemaa. Lapset taasen juoksevat eläen ja iloiten täysillä kohti elämää.
        Musan popitus ja leffojen katsominen. Isäni osti joskus varmaan viisitoista vuotta takaperin mulle sterkat. Ja ne fudaa edelleen täysillä. Hyvä musantoisto on tärkeetä. Se että voi täristää seiniä erilaisilla soittolistoilla naapurien iloksi. Ja pitää ulko-ovea auki hetken aikaa kotoota lähtiessään ja antaa nuottien kulkea pitkin käytäviä. Ihan sen takia että talossa saattaa asua aikuisia. Ja niiden ärsyttäminen on aina kivaa. Ne ärsyyntyy kaikesta ja on helvetin vihaisia. Ihme sakkia. Huutavat ja räyhäävät. Ihan turhaa porukkaa...
Myös elokuvien katsominen vaatii hyvän äänentoiston. Monet aikuiset myös pitävät kirjaa aina parempana vaihtoehtona koska se kuulemma antaa mahdollisuuden mielikuvitukselle.. Itse tykkään syödä baananit banaaneina ja pizzan pizzana. Ihan eri tuotteita ovat.
   
   Nyt en kyllä jaksa naputtaa enempää vaikka listaa ikävöinnistä voisi jatkaa loputtomiin. Elämässäni on älytön määrä tekemistä mistä nautin täysin sydämmin. Haluan myös huomauttaa ja lisätä edelliseen kirjoittamaani sekameteli soppaan vielä jotain.. Urheilijat ovat aina aikuisia. Vältä kumpaakin kuin ruttoa jos uskallat ottaa neuvoja lapselta :) Jos peiliin katsoessasi et näe lasta tee äkkiä asialle jotain. Jotain mikä on spontaania. Jotain mitä sydän sanoo ja järki pistää vastaan. Muuten voit huomata että teet omaa kilometrin mittaista ikävöintilistaa kuolinvuoteellasi. Silloin monet aikuiset viimeistään muuttuvat takaisin lapsiksi. Mutta silloin on jo liian myöhäistä. Tärkeimmät asiat ovat niitä yksinkertaisimpia. Tämä elämä on vain kerran. Tälle lauseelle aikuinen saattaa ivallisesti nauraa. Koska se on liian yksinkertaista. Ja siksi se ei kuullosta kovin älykkäältä. Lapsi ymmärtää mistä puhun. Kuuntele sitä ja hyppää siihen lätäkköön kun siltä tuntuu.
     
        Peace&Love Partypeople!!

Explicit lyrics - Rumia riimejä

        Esipuhe: Varoituksen sana. Tämä kirjoitus sisältää ison annoksen rumaa kieltä ja paskanmakuista lyriikkaa. Ei välttämättä sovellu heikkohermoisille, alaikäisille ja mun sukulaisille. Teitä on varoitettu.

        Vittu. Siinäpä vasta ruma sana. Kun vielä äitini nurkissa asuin tämä sana oli pannassa samaan tapaan kuin pontikka leka kieltolain aikaan. Eli kyllähän sitä käytettiin heti kun viranomaisen kaiken näkevä silmä ei jostain syystä kaikkea nähnytkään. Muut perisuomalaiset kirosanat edustavat mulle niin kutsuttuja voimasanoja.
         Perrrrrrkeleeeeee!!! Hianosti soi suussa ja heti on He-manin voimat kun tuommoisen taikasanan lausuu. Tämä sopii niin moneen juhlaan ja tilaisuuteen että allekirjoittanut on tukehtunut omaan parran kasvuunsa jos niitä alkaa tähän listaamahan.
        Saatana sanana taasen kutsuu jo hieman pahaenteisemmin tummia pilviä hermonsa polttaneen pään päälle. Sisältää  jo hippusen enemmän kiukkua kuin edellinen kirosanaksi taittunu pakana Jumala.
        Jumalauta termiä valitettavasti kuullaan yhä harvemmin. Se on semmoinen talon isännän viimeinen runo parin kosu pullon jälkehen ennen kuin vaimo ja lapset löytävät itsensä kinosten keskeltä vilvoittelemasta. Toki tässä yhteydessä sitä ei monikaan toivo kuulevansa mutta soisin edes ihan siinä perus - "hampurilainen tippui maahan ja lyön ensimmäistä joka samassa snägärijonossa katseeni kohtaa kello neljän aikaan aamuyöllä" - tosi elämän installaatiossa sanaa heläytettävän. Tämä kuitenkin poiketen edellisistä paholaisen kutsuista on viimeisiä miehisiä kaipuuden tunnustuksia Herramme Jumalan tykö. Sitä ei kuitenkaan ihan kokonaan kehtaappi julki lausuman että "Jumala auta", niin turvallisempaa tuupata sanat yhteen ja ottaa vielä yksi kirjain pois, jotta pään selvitessä ei tarvitse kirkkoon ensimmäisenä karauttaa.
         Helvetti edustaa taas saatanan ja perkeleiden kotikontua jolla pystyy näppärästi nivomaan koko babylonian hirvitykset samaan kasaan. Näistä Luciferin kutsuista ehkä se epätoivoisin. Siinä vaiheessa suussa hyvin maistuva kirjainten kombinaatio kun se perhe ei palannutkaan sieltä hangesta. Vaimo muutti lasten ja uuden Nigerialais syntyisen siippansa kanssa Afrikkaan koska kyllästyi makaamaan joka talvi lumessa promillemittarin näyttäessä punaista. Ja asuntolaina on maksamatta. Eppu Normaali synkistelisi vielä sen verran lisää että koiraankin osui pyrstötähti. Silloinhan on kiva kajauttaa ilmoille "helevettiiiii!".
 
      Mutta nyt päästänkin taivaiden ja helvetin kutsujen jälkeen pakinoinnin vittumaisimpaan osuuteen. Mitä vittua?! Tätä vulvan rienausta voi käyttää missä tahansa, milloin tahansa, ja miten tahansa. Se toimii, verbinä, adjektiivina ja substantiivina. Sillä voit aloittaa lauseen, pilkuttaa lauseen ja lopettaa lauseen. Se on kirosanoista röyhkein ja rumin vaikka sen latinankielinen vastine kuvastaakin hedelmällisyyttä ja "valoa tunnelin päässä" hetkeä niille joita ei ole veitsen avustuksella tähän maailmaan kiskaistu. Sitä käyttävät kaikki. Kun tilanne niin vain sallii.
        Tätä sanaa harvemmin kuullaan Hankenista valmistuneelta paremmalta kansalaiselta tai Aalto-yliopiston tuottamilta uuden maailman järjestyksen järjestäjiltä. Ei,tämä ei ole Kokoomuslaista. Tämä poliittinen vituttomuus kuitenkin koskee vain niitä hetkiä kun on kravatti kaulassa. Sana on tottakai erittäin vapaassa sylyssä myös herras kansalla kun kabinettiin päästään köyhällistöä ruoskimaan. Poliittisessa kontekstissa vittu kuuluu enemmänkin perussuomalaisten suuhun eli Suomen alati kasvalle äärioikeistolle. Siellä saakin olla rehdisti täysi apina. Ei tarvitse apinan piiloutua kapulakielen alle niinkuin tuossa ensiksi mainitussa puolueessa.
        Jos sanan syntisen sylkijä on erittäin nuori tai erittäin vanha, vitun vahvuus kasvaa ekpotentiaalisesti. Nuori saa osakseen halveksuntaa huonosta kasvatuksesta ja vanhuksen vittuiluun ei kukaan osaa suhtautua millään tavalla. Niidenhän pitäis olla jo ihan seniileitä.
        Sukupuoliroolitkin loistavat kerrankin aidosti olemattomuudellaan kun vittua viljellään. Sitä lentääpi kummankin suusta tasapuolisesti. Nainen toki saa heti huomattavan arvon alennuksen tämänlaista alatyylin ilmausta puheessaan soveltaessa. Naiset näpsäkästi myös kiroavat oman tavaransa. Sukupuoliroolit takaisin. It's a man's world.
     
        Tarkoitus oli lyhyesti pohjustaa vittua ja kertoa mikä eniten vituttaa. Noh, nyt keskityin enemmälti siihen pohjustamiseen. Ei nähkääs tuommoinen sana sovi munkin mieleen. Menee heti pasmat sekaisin. Joutuu käydä hiilikellarin kautta kerberosten saattelemana jalat tuonelaa ja kalju taivasta hipoen ennenkuin päästään asiaan. Tarinoinpa kuitenkin muutamalla sanalla tämän paikan ja kulttuurin vittumaisuuksista. Seuraavaksi mainitut seikat eivät ole missään vituttavuus järjestyksessä.

1. Hygienia on ihan vitusta täällä. Kaikin puolin. Jengi käy paskalla eikä pese käsiään. Hyi vittu! Sitten tullaan luontevasti suoraan huussista heittämään yläfesseä.. Onneksi kulttuuriin kuuluu kumartaminen ja kaikenlaisen fyysisen kosketuksen välttäminen. Voi tyylikkäästi ohittaa tilanteen nopeasti niskojaan niksauttamalla. Ajoitus täytyy olla vaan erittäin kohdillaan että osaa haistaa jo pitkältä high fiven mahdollisuuden. Myös aivastaminen käteen ja sen jälkeen kätteleminen on hyvin korealaista. On se sitten treenisali, ruokasali, yleiset vessat tai turisteille vuokrattavat huoneet, kaikki on ihan vitun likaisia. Saippuaa ei liikoja tuhlata vaan usein luotetaan ihan lähdeveden kaikkivoipaan voimaan.

2. Ruokatavat. Ruokaa tungetaan lärviin suhteessa enemmän kuin liian läski pussirotta tunkiolla ja sen jälkeen aloitetaan keskustelu. Siinä voi sitten katsoa vastapuolella istuvan kaverin päivän menun ja samalla väistellä lentäviä kasviksen palasia. Vituttaa tommonen.

3. Hierarkia. Toivon että haistatte tässä koko tekstissä huumorini mutta nyt puhun vakavasta asiasta hetken vakavasti. Joku hetki takaperin Koreassa oli satoja opiskelijoiden henkiä vaatinut laivaturma. Laivan jo valuessa kohti Haadenin kitaa miehistö oli kehoittanut ihmisiä pysymään hyteissään. Ja ihmiset pysyivät. Siinä ajateltavaa tottelevaisuudesta. "They say jump and you say how high?" Täällä tehdään juuri niin kuin joku vanhempi tai korkea-arvoisempi tahtoo. Työmoraali on aivan älyttömän kova mutta mietippä yksinkertaistettua tilannetta missä on yksi pomo ja sata alaista. Pomo antaa käskyn ja duunarit tekevät hommia kuin viimeistä päivää. Olisikohan mitenkään mahdollista että edes yhdellä sadasta olisi idea miten homma sujuisi kaikinpuolin tehokkaammin? Varmasti olisi mutta kaikki on turpa kiinni. Huh vittu miten tyhmää. Täällä joka maailman kolkasta tulleita ihmisiä jututtaneena olen saanut kuvan että tämä on hyvin yleinen aasialainen tapa toimia. Tai olla toimimatta. Toisaalta jos aasiassa säilytettäisiin sama vauhti ja into painaa duunia ja siihen onnistuttaisiin lisäämään lupa ajatella itse ja olla luova ja toimia sen mukaan... Kompassiin jäisi ainoana ilmansuunta itä. Länsi pyyhittäisiin kartalta.

4. Luostarimme zen martial art. Ja siihen liittyvät treenimetodit. En ole käynyt urheilukouluja mutta olen ollut monessa mukana joten ainakin mutu tuntuma on erittäin vahva. Jos päivään sisältyy aamu ja iltareenit ja yleensä siinä välissä vielä noin tunnin fudis sessarit niin mitenköhän tämä olisi kaikista terveintä rakentaa? Olisiko hyvä että aamulla vedettäisiin tiukat potkujumpat ja illalla sitten venyteltäisiin itsemme mukavaksi? Varmasti olisi. Mutta teemme juuri päinvastoin. Ja alkulämmittely on aina sama rutiini. Ja siitä puuttuu lämmittely. Kylmillä kintuilla reippaiden neljän tunnin yöunien jälkeen on hyvä vetää maksimispagettia joka suuntaan ja sen jälkeen painella virkeänä ja jalat täynnä räjähtävää voimaa suoraan duuniin. No ei vittu ole!! Fudis menee vielä mukavasti makaroniksi muuttuneilla raajoilla mutta iltatreeneissä räpylät on jo ylikypsää pastaa niinkuin on mielikin. Kuka vitun insinööri tän keksi?! Kaikkia muita kamppailu-urheilun muotoja sitten ihmetellään isoon ääneen.. Varsinkin Koreassa suosittua Taekwondoa ja vapaaottelua. Täyskontakti ja kilpaileminen ei joidenkin täällä opettavien mielestä ole zen. Vittu menkää itteenne! Zen=Olla hetkessä. Kokeilkaapa mennä ottelemaan Taekwondoa tai vaparia ja olla jotain muuta kuin hetkessä. Jos se on vaikeaa niin suunnitteleppa vaikka seuraavan viikonlopun kahvi ja pullakutsuja tuttava pariskunnallenne kesken matsisi . Ja saat nauttia pulla kahvit pillin läpi. Ihme vitun tekopyhää lässytystä. Ja martial art rujosti käännettynä muuten tarkoittaa sota taidetta. Tanssi taide on ihan toinen juttu. Sodassa osutaan oikeasti.

Nonniin. Tekipä hyvvee. Jos tuntuu siltä että se vittu on siinä kielenpäällä nin pistäkää tykittäen. Tunteiden tukahduttaminen on epätervettä. Vittuun kaikki "namaste hipit". Viha kumpuaa tiedottomuudesta ja pystymme pääsemään siitä monenlaisilla harjoitteilla eroon ja olla rauhallisuuden perikuvia. Mutta jos emme sitä ole niin ei vittu näytellä! Luonnollisen vittuuntumisen jälkeen on hyvä tarkastella itseään ja miettiä mistä kaikkia sai alkunsa jotta seuraavalla kerralla sinulla on jo tietoa omasta ajatus ja tunnemaailmastasi jotta voit ihan aidosti ja oikeasti olla "om mani padme hum". Luonnollisuus on kaunista.

Peace & love partypeople!!

Hullu maailma: Vähän videota ja enemmän kuvia

Mad world? Mad me?

        Tänään ajattelin viettää vapaa-aikaani opettavaisten teosten parissa. Kirjallisuuden puolelta Dalai Laman Healing Anger ja illan elokuvana Kungfu Panda 2. Kumpikin tuotos sisältää niin paljon viisautta että jos oikeasti haluat valaistua tämä oppimäärä riittää. Kyllä. Kungfu Panda jo riittää itsensä täysin ymmärtämiseen. Ei siihen aina "pyhiä" tekstejä tarvita. Elämä on loppujen lopuksi aika simppeliä.

        Kävin tänään mielenkiintoista keskustelua ystäväni Tsong-Uun kanssa. (Tämä siis hänen nimensä foneettinen muoto). Hän on vajaa parikymppinen poika ja asunut täällä reilut neljä vuotta. Keskusteluiden mielenkiintoa lisää se että kielenä toimii broken english. Eli yksinkertaistan omaa lontoon kielitaitoani aika tavalla jotta pääsemme samoille aalloille elikkäs leveleille. Se antaa myös itselleni mahdollisuuden tutkailla näkemyksiäni yksinkertaisemmassa valossa. Ilman liian suurta analysointia.
        Vertailimme elämää luostarissa ja sen ulkopuolella. Päädyin itse siihen tulokseen että elämä täällä on helpompaa jos oma mieli ei ole tyyni. Täällä sitä on aikaa työstää ja ympäristö antaa siihen hyvät eväät. Mutta jos oma mieli on tyyni, pidän ulkomaailmaa huomattavan paljon helpompana. Mikä sitten saa pääni rauhalliseksi? Toki se rakentuu monista eri muotoisista ja värisistä legopalikoista mutta löysin kaksi itselleni tärkeää tekijää. Ensimmäinen on läheiset ihmiset tarkoittaen perhettä ja lähimpiä ystäviä. Vaikka ihmissuhteissa on usein parantamisen varaa tämä ei kuitenkaan ole se iso ongelmakohtani. Toinen kohta on se mikä päätäni on pitänyt myrskyisenä, niin kutsuttu työelämä. Kun siihen löydän vastauksen ja tasapainon voin sanoa olevani rauhassa itseni kanssa. Eli millä minä haluan tienata taalat takataskuuni? Minulla on vai muutama vaatimus sen suhteen. Sen täytyy olla jotain jota kohtaan tunnen suurta intohimoa. Siitä täytyy saada fyrkendaalia sen verran että saan jokapäiväisen leipäni. Minun tulee olla sellaisten ihmisten ympäröimänä jotka kunnioittavat minua sellaisena kun olen.
        Annan itselleni vielä kahdeksan kuukautta aikaa miettiä mikä musta tulee isona. En aio kirjoittaa haaveistani tänne blogiin, enkä kertoa edes perheelleni. Tiedätte sitten mitä halusin kun teen sitä jo.

         Koska aion sivistää itseäni laatuviihteellä jätän pidemmät tarinoinnit ensi kertaan. Tähän blogitukseen liitän taasen vähän elävää kuvaa ja vähän enemmän kuollutta kuvaa. Eli valokuvia. Video on muutaman viikon takaa I padillani kuvattu, äänitetty ja tuotettu joten jälki on myös sen mukaista. Toisin sanoen briljanttia! :) Tämä oli ensi esiintymisemme päivää ennen Buddhan syntymäpäiviä. Ehkä vähän falskia soundia mutta ajatushan on tärkein. Biisin nimi on Mad world.