Aika on vahan tiukalla joten naista teksteista tulee mahdollisesti vahan lyhykaisempia. Aloitan ensimmaisesta paivasta. Saavuin sopivasti paikalle ennen lounasta. Ruokaa saa paivittain valita monesta kiposta ja kupista. Vegaani ruokavaliolla mennaan. Alkaa kysyko mita syon. En ole tiennyt koko Korean reissun aikana. Tunnistan sienet,idut, hapankaalin ja riisin ja siihen se sitten jaakin. Safka on hyvaa ja terveellista. Jalkiruokaakin on valilla. Kuten tomattia ja sokeria? Jep. Noh, jokaisella tapansa. En syonyt. Paistettua riisia ja sokeria soin. Hyvaa oli. Pakko saada paivittainen sokeriannos. On muuten koukuttava huume. Ilmeisesti en paase taallakaan siita taysin eroon koska sita on kerran tarjolla. Toki "hieman" hillitymmissa maarin mita on kotopuolessa tottunut porsastelemaan. Ensimmaisen ruokailun jalkeen kavin orientoitumassa parinkymmenen minuutin ajan saman brittinaisen kanssa kenen kanssa olen kaynyt kirjeenvaihtoa tanne. Kaytiin lapi viela suullisesti etta mitas helvettia ma taalla teen ja sitten vahan katseltiin lyhyesti tapakulttuuria, miten meditoidaan, mita on chanting (buddhalaisia joikuja) ja miten kumarrellaan missakin. Taman jalkeen olikin sitten elamani ensimmaiset Sunmudo harjoitukset. Korealaiset pitavat selkeasti liikkeista missa jokainen raaja osoittaa mahdollisimman paljon eri ilman suuntiin ja mahdollisimman pitkalle. Kiitos venyvyyteni hommaan oli suht helppo hypata mukaan. Toki jos vertaan itseani pariin paikalliseen ohjaajaan en olekkaan enaan niin kumista tehty kuin milta Suomessa tuntuu.
Kirjoitan tahan paivaohjelmani ensimmaiselle kuukaudelle. Tama on niin sanottu templestay program. Eli tammoinen vahan loysempi kalenteri turisteille. Kuukauden paasta pitaisi alkaa sitten samat rutiinit kun munkeilla.Talla hetkella asun myos suht mukavassa lattialammitteisessa huoneessa jossa on oma vessa ja jaakaappi. Turistikuukauden jalkeen menen asumaan muiden munkkien kanssa yhteismajoitukseen. Siita en tieda viela mitaan. Tassa kuitenkin taman kuukauden aikataulutus:
4:00 Heratys
4:30 Aamu chanting seremonia
5:00 Istuma & kavelymeditaatio
6:20 Aamiainen
(Tassa valissa vahan omaa aikaa)
8:30 Sunmudo harjoitukset
10:10 108 kumarrusta, meditaatiota, teehetki
11.40 Lounas
(Lisaa vapaata)
14.00 Meditaatiota ja jousiammuntaa vuoropaivin
15.00 Toita,siivousta puutarhanhoitoa yms.
17.20 Paivallinen
(Ja paivan vikat vapaat)
18.30 Ilta chanting seremonia
19.00 Sunmudo harjoitukset
22.00. Nukkumaan
Ensimmaisen yon nukuin odotetusti huonosti. Onneksi herasin hyvin. Aamu seremoniasta myohastymisesta rangaistaan ensi kertalaista vain 300:lla kumarruksella. Toinen moka on tuhannen kumarruksen arvoinen. Kolmas kerta ja siita eteenpain jos myohastyt niin kumarruksia tulee tehda 3000. Olen kuullut eri arvioita taman kestosta mutta ilmeisesti ainakin 12 tuntia otsa maahan kumarruksia ja ylos. Jos kiinnostaa enemman niin kokeile ihmeessa kotona. Taukoja ei saa pitaa. Taalla on monta eri rakennusta korkean maen varrella missa paiva rutiineja suoritetaan. Oma kamppani on maen alussa. Aamu lauleskelua harjoitetaan kukkulan paalla minne tallustelee noin kymmenen minuuttia. Loppu osuus on niin jyrkka etta akilles janteet huutaa leipaa ja hiki valuu otsalla kun on paasyt perille. Ei ainakaan vasyta enaan siina vaiheessa.
Toisena paivana kavimme katsomassa vahan nahtavyyksia. Vuorella. Jonne kivuttiin vajaa kahdeksan kilometria ylos ja saman verran alas. Sunmudo ohjaajaa kun katsoi niin huomasi etta treeni on tehnyt tehtavansa. Ei merkkejakaan hengastymisesta. Tai ainakin osasi feikata meita muita paremmin =) Mutta oli kylla aivan alyttoman siisteja maisemia. Pistan kuvia muutenkin koko reissulta joku toinen paiva kunhan vaan kerkean. Meita oli matkassa muutama jenkki, yksi venalainen ja pari korealaista. Muut poistuvat taalta ajan mittaan mutta mina ja kalifornia kid Josh jaadaan tekemaan samaa ohjelmaa. Kaveri on vasta parikymppinen joten hyvin kunniotettavaa hanen ikaiseltaan. Itse olisin kymmenen vuotta sitten todennakoisesti lopettanut leikin lyhyeen. Tama tulee vaatimaan tietynlaista tahdonlujuutta ja periksiantamattomuutta... Kun tama "helppo" aikataulu vaihtuu siihen varsinaiseen niin siihen loppuvat vapaa-ajat ja juoksutus alkaa. Ensimmainen mita minulle neuvottiin taalla templestayssa olevilta etta nuku aina kun voit =) On tullut parit paikkarit otettua. Kuukauden kuluttua moista luksusta ei kovin usein tule jos ollenkaan. Mitakohan muuta kertoisin.. Osa opettajista ovat Sunmudo opettajia ja osa on munkkeja. Kaikki tahan saakka ovat olleet erittain rentoa porukkaa. Ei tarttee turhaan jaykistella. Kuhan tekee mita kasketaan =) Toimisto suljetaan kohta joten lahden valmistautumaan ruokailuun. Palataan asiaan. Om mani padme hum.
tiistai 25. helmikuuta 2014
torstai 20. helmikuuta 2014
Vimoset kuulumiset suurkaupungin sykkeesta
Mistakohan sita aloittaisi kun on viikko vierahtanyt edellisesta kirjoituksesta..?
No aloitetaan vaikka juhlinnasta. Viime perjantaina oli ajatus lahtea klubille pyorimaan kunhan loydan ensin korvatulpat. Sain siis semmoiset kunnon tulpat joulupukilta mutta en tieda ajattelinko Suomesta lahtiessa olevani niin zen etta istun hostellihuoneessa valaistumista odottaen. No en istunut hostellihuoneessa enka myoskaan ole ihan viela valaistunut. Koska jatin tulppien hankinnan viimeiseen hetkeen se myos osoittautui pitkaksi 7/11 kiertueeksi. Eli paikalliset Ameriikan marketit eivat tarjonneet kyseisia hyodykkeita. Olin jo marssimassa tavalliseen pubiin kunnes jostain kulmalta loysin kuuloelinteni pelastuksen ja uskalsin astua diskoteekkiin. Aanenpaine noissa mestoissa on jotain ennen kokematonta. Ja aanentoiston taso on lahes poikkeuksetta niin hyva ettei sita ensi kerralla tajunnut ennen kuin koin parin paivan tinnituksen. Kyseinen klubi oli kieltamatta nakemisen arvoinen. Ei nyt ihan heti tule mieleen mitaan vastaava. Paitsi RT. Hehheh. Lasereita oli taas joka lahtoon isoista tauluista isoihin tykkeihin. Tammoisiin on hankala kuvitella edes Sedulla olevan fyrkkaa. Lavalla tanssi pari oljyttya miesta ja naista jotka vuoroin kaatelivat litroittain viinaksia eturiviin ja minne tahansa mihin jaksoivat vaan iloliemia roiskuttaa. Siita olisi vaan tulitikku puuttunut niin oltaisiin saatu muutamia 160 senttisia soihtuja valaisemaan iltaa. Viunan kaadon valeissa yleisoa heiteltiin erilaisilla "klubileluilla" kuten laser osoittimilla ja vareja vaihtavilla pehmopampuilla mita sitten mukavasti voi musiikin tahtiin heiluttaa. Eli vareja ja laseria joka paikassa. Ja savukoneita mita saisi Suomessa kayttaa vain tyhjalla stadikalla. Ja paperisilppua ampuvia tykkeja. Ja smiley ilmapalloja taynna.. Ei sisasiittoisen saarivaltakunnan tapaan huumeita vaan... Lisaa paperisilppua! Kuvittele suomalainen klubi todella taynna ihmisia ja tuplaa se. Liioittelematta. Liikkuminen oli lahes mahdotonta. Loysin kahden jalan mentavan aukon missa jorasin kaytannossa katsoen koko illan. Tappeluita en nahnyt yhtaan. Enka ole nahnyt yhtaan koko matkan aikana. Korealaiset osaavat kayttaytya. No se siita illasta. Mukavaa oli. Ei kaynyt flaksi. =)
Seuraavana iltana istuttiin paikallisen jarvenpaalaisen johdattamana (ilmeisesti) suomalaisomisteis... Helvetti. Nyt raikaa nettikahvilassa epamusiikki niin lujaa etta pakko lyoda juutubii rullamaan. Kylla, juuri kyseiset teknorallit mita klubitkin luukuttaa. Kylla, kaikki konemusa on mulle teknoa. Ja suurin osa siita taytta ulostetta. Jokaiselle jotakin. Mulle Mark Knopfleria. En kay siis noissa yokerhoissa musiikin takia. Mua ei tartte hirvean hyvin tuntea etta tietaa mihin suhtaudun lahes samalla intohimolla kuin musiikkiin. Mutta takaisin aiheeseen... Istuttiin siis suomalaisomisteisessa baarissa Jeren ja hanen paikallisten ystaviensa seurassa. Tai tarkemmin kun ajattelen niin kukaan ei ollut paikallinen. Yksi tytto Kiinasta, toinen Hawaiilta, yksi poika myos samalta hulahula saarelta ja yksi jassikka Ruotsista. Keskusteltiinko latkasta. Kylla. Se 6-5 havio ei ole mitaan verrattuna 4-1 ja 6-1 tuloksiin. Riisiviinia kului eika saatu edes lansinaapurin kanssa tappelua aikaan. Ei vaan... Oli erittain mukavaa porukkaa ja antoisaa keskustelua aiheesta ja vahan sen vierestakin. Ehka liikaa sen vieresta koska kumpikaan tytoista ei paatynyt meiran poikien kanssa yokerhoon =). Mutta se meni hyvin ihan ilman kauniimpaakin sukupuolta. Ja ilman kauniimpaa sukupuolta sielta myos lahdettiin. Burger kingin kautta. Makissa ja Starbucksissa en ole kaynyt. Puolustuksen puheenvuoro. Pakko viela kertoa paikallisesta juomakulttuuridta sen verran etta kukaan ei kuse nurkkiin. Mutta oksentaa kylla. Eli viinaa osataan vetaa kaksin kasin niin kauan etta ollaan kontillaan. Eli sekaan ei aiheuta niita Suomen nakkikiska ja kotivakivalta rahinoita. Annan oman veikkauksen.. Huono itsetunto? Taalla tyydytaan vaan tappamaan itsensa. Suomessa sita ennen hakataan frendi ja heitetaan perhe hankeen. Taalla siis on yksi maailman korkeimmista itsemurha luvuista. Opiskelu ja tyotahti on ilmeisen tappavaa ainakin. Ehka myos naihin asioihin keskitytaan liikaa Suomessa? Montako markkaa ajattelit ottaa mukaan hautaan vai olisiko sinnekkin kivempi menna rauhallisin mielin?
Mutta hei. Olen ma muutakin tehnyt kuin ravannut aidatuilla anniskelualueilla. Ensimmainen kaynti Buddhalaisessa luostarissa oli mielenkiintoinen. Tarkoituksenani oli menna hetkeksi meditoimaan ja katselemaan vahan milta kyseinen ymparisto nayttaa ja tuntuu. Ja niin aikani aluksi kuluikin. Aarettoman kaunis ja rauhallinen paikka keskella kiireista Seoulia. Kolme jattimaista kultaista Buddha patsasta jonka eteen asetuin muiden viereen tyyny jalkojen alla. En todellakaan tunne luostari etikettia joten siina vahan peesailin naapurissa istuvia ja katsoin mita kuuluu tehda. Kun olin muutaman kerran kumarrellut vahan joka suuntaan paasin hetkeksi omaan rauhaan hengittelemaan..Kunnes munkki kaveli sisaan ja aloitti paikalliset menot. Sitten vaan taas naapuria vakoilemaan koska taytyy seista, koska istua, koska pitaa kammenia vastakkain, koska kumartaa. Suurin osa kyseisesta seremoniasta oli jonkunlaista chanttia, lauluja ja se kesti noin kahden tunnin ajan. Enpa kehdannut lahtea poiskaan vaikka tietty rauhallisuus karisi kun yritti oppia tavoille. Toki siina matkalla paasi vahan edes rytmista kiinni ja pystyi suhtautumaan hommaan ihan hymyissa suin. Voi olla etta jotkut muutkin hymyilivat mulle =) Mut niinhan Buddhakin tekee? =)
Toinen kayntini oli vahan luonnolaheisemmassa paikassa pois kaupungin sykkeesta. Talla kertaa ajattelin olla fiksumpi ja kysella vahan jeesia ennenkuin kavelen ovista sisaan. Sainkin paikalliselta pitkan luennon historiasta ja vahan apua kaytannon toimista. Toki johtuen hanen erittain heikosta lontoon kielen taidoistaan suurin osa meni huti korvien mutta kuuntelin kohteliaasti. Sen verran kaveri kuitenkin sai minun paahani upotettua etta mennessasi sisaan kumarra kolme kertaa tai voit tehda 108 kumarrusta. Suosittelen kiinnostuneita katsomaan mika tuo kyseinen 108 kumarruksen harjoitus on. Sisaltaa annoksen noyryytta. Vaihtoehtoja oli viela kumarrella enemmankin mutta annoin senkin lipua ohi ymmarykseni. Ajattelin etta tuo 108 on riittava maara vaikka en niiden merkityksia ulkoa muistakkaan. saanpa ainakin kokemuksen tekniikan tekemisesta. Voin sanoa etta etureidet kiittivat tuon niiailun jalkeen. Paatin jaada hetkeksi meditoimaan. Se hetki ei kestanyt kauan kun paikalle tuli munkki joka aloitti seremonian. Tama seremonia sisalsi edellisen luostarikokemukseni tavoin jonkun verran lauleskelua mutta suurin osa tasta noin puolentoista tunnin hetkesta oli kumartamista... Siis sita samaa kyykkamista minka kanssa olin jo 108 kertaa hikoillut. No nyt niita sai sitten pari sataa lisaa. Etureidet huusivat viela pari seuraavaa paivaa. Tama harjoitus kuitenkin oli niin yksinkertainen etta siina kokematonkin paasi meditoimaan. Eli olemaan hetkessa. Ei menneessa eika tulevassa. Liikunta yleensakin on oiva apuvaline moiseen. Nyrkkeillessa ei montaa kertaa ajattele kun kaveri lyo kohti kasvoa etta mitakohan sita huomenna tekisi =). Helppoa meditaatiota. Siina hetkessa oleminen paikallaan istuen onkin jo huomattavasti hankalampaa. Siis ainakin minulle. Toki istumameditaatio harjoitukset eivat ole pelkkaa "paan tyhjentamista" mutta siita lisaa sitten kun osaan kertoa siita lisaa. Tama hetki on kuitenkin ainoa jossa voin olla onnellinen.Onneton.Iloinen.Surullinen. Rauhallinen.Rauhaton. Niinkuin Eppu Normaali on todennut: Kaikki haipyy, on vain nyt.
Seuraavaksi urheilua. Jos tuota tanssimista diskoissa ja kumartelua ei lasketa. Kavin Kukkiwonissa joka on Taekwondon paamaja. Siella oli pieni minulle mitaansanomaton museo taynna julisteita, mitaleita ja pokaaleja. Oli toki hienoa kayda steppailemassa yksin paakallopaikan tatameilla. Jotka olivat huomattavasti Sisun tatameita kuluneemmat. Kukkiwoniin metrolla matkustaessa muuten jaadaan posi Gagnamin pysakilla. Sivuhuomautus. Gagnamstyle. Lahistolta loysin pienen Taekwondo kaupan josta kavin kyselemassa mahdollisuuksia kayda ottamassa larviin paikallisilta. Antoivat moiseen mahdollisuuden ja sain langanpaahan hyvin enklantia puhuvan valmentajan jonka kanssa sovittiin koska voin kayda ottamassa kuokkaan. Samana paivan aamuna mihin olin reenit sopinut loysin omasta hostellistani Kazakhstanin Taekwondon maajoukkueen jotka olivat juuri menossa paikalliselle yliopistolle harjoittelemaan. Hyppasin heidan mukaansa takepuku kainalossa ja kiitan onneani etten paatynyt potkimaan mukana. Siististi katselin sivusta. Kahden tunnin potkutreenit ilman taukoja. Ainoat tauot tulivat kun oli vuoro pitaa potkulapyskoja kadessa. Treenaamassa oli samaan aikaan noin 80 henkiloa. Tahti oli sairas. Kiertopotkuja toisensa peraan ja valmentaja puhaltaa pilliin tahdiksi. Jos siina tyoskentelyssa mielestani olisi ollut jotain jarkea olisi voinut harmittaa etta jain rannalle. Mutta tekniikka karsi heti ensimmaisen tunnin jalkeen kaikkien ollessa rikki poikki puhki. Eika se ihan rehellisesti sanottuna muutenkaan ollut "tekua" sielta parhaasta paasta. Toki mukana oli pari kovaa poikaa mutta istuin ihan tyytyvaisena penkin paassa samalla kun Kazakhstanin valmentajat pelasivat puhelimillaan peleja..? Sorit yliopistolle ja Boratille mutta ei vakuuttanut. Illalla paasin itsekin treenaamaan ja valmennuksen taso oli ihan toista. Ensimmainen tunti oli liikesarjoja.. Ne ketka tuntevat minut lajin parista ja ketka tietavat muistini voivat olettaa kuinka paljon havetti. Siis liikkeita sarjassa? Eiko riita etta potkaisee sinne mihin huvittaa? Mita? Onneksi seuraava tunti oli ottelutekniikkaa ja sparriharjoitteita missa paasin viemaan paikallista mustaavyota kuin passia narussa. Valmentaja aikansa korjaili parini matsitekniikkaa ja kun ei vielakaan saanut mua kiinni niin tuli valkku hetkeksi itse mun pariksi. Muistin aika nopsasti etta Taekwondo on korealainen laji. Herralla oli homma hallussa. Toki natisti otettiin koko ajan. Sain myos erittain hyvia vinkkeja koko ajan mita voi tehda paremmin ja mika jo sujuu. Kannustavaa valmennusta. Arvostan! Muutenki henki salilla oli eri hyva enka maksanut huitomisestani senttiakaan. Siitakin lisapisteet. Se Taekwondosta.
Siirrytaan vapaaotteluun. Korean Top Team. Eilen ensimmaista kertaa osallistuin taalla bjj treeneihin. Myos erittain hyva spiritti salilla. Toki sparrikaverini olivat minua kokemattomampia joten homma oli vahan liian helppoa. Toinen ryhma oli ammattiottelijoille. Jatetaan semmoinen suosiolla niille ketka osaa ja hikoillaan mukavasti peruskurssin kanssa. Kivaa oli. Tanaan uudestaan ja ennen omia reeneja katsomaan paikallisia ammattiottelijoita. Lauantai paivalla viela salikisoja yytsimaan.
Nyt alkaa jo vasyttaa tama skriivaaminen mutta vikat nain pitkat postit hetkeen ni kerrotaanpa nyt viela jottain. Urheiluhuoltoa kavin kokeilemassa peinteisin keinoin. Akupunktio, moksaus ja kuppaus kokeiltu. Haluan viela kokeilla hoitoja jossain muualla. Tama paikka ei vakuuttanut millaan tavoin. Oli hienoja laitteita ja kaikennakoista salaa ja puitteet todella tyylikkaat mutta jai hoidoista jotenkin osaamaton maku, Toki moni ystavani tassa vaiheessa suosittelisi suomalaista kansanparannuskeinoa Buranaa. Mutta sita olen jo kokeillut koto Suomessa. Ja urheilu osuus loppuu tahan.
Loppusanoja muutamia. Viikonloppuna viela Jeren ja paikallisten ja ei paikallisten kanssa juhlimaan. Sitten siirryn johonkin tuntemattomaan. Tama kaupunki elaminen on nyt kuitenkin paapiirteittain samanlaista joka puolella maailmaa. Niin on luostarielamakin. Sita en vaan ole viela kokeillut. Eli tama on viimeinen blogikirjoitus Seoulista vuoteen jos kaikki menee hyvin. En tieda koska kirjoitan seuraavan kerran. Maanantaina tallustelen Zen Buddhalaiseen Golgulsa nimiseen luostariin. Odotan innolla ja viimeistaan sunnuntaina pienella jannityksella. Matkustan pois ulkomaailmasta ja kaannyn sisaiseen maailmaan. Jotta parjaisin kummassakin paremmin oman sieluni silmin.Jos haluat ottaa yhteytta ota viimeistaan sunnuntaina. Jos sinulla on taman jalkeen jotain tarkeaa asiaa minuun saa yhteytta sahkopostilla. En tieda koska. En tieda maanantaista etenpain juuri mistaan mitaan. Ja hyva niin. Enpa kavele ainakaan samaa ympyraa uudestaan ja uudestaan.
Musiikki on aina inspiroinut mua paljon. Sanoin jo edemenneelle isalleni etta jos pakko olisi valita vain toinen intohimoistani kamppailu-urheilu tai musiikki en joutuisi miettimaan hetkeakaan. En ole koskaan tuntenut itseani urheilijaksi enka omalla kohdalla pida sanasta lainkaan. Musiikki olisi numero yksi. Onneksi ei tarvitse valita. Isani muusikkona oli tyytyvainen sanoistani. Maanantaina kun astun luostarielamaan on kulunut paivalleen vuosi hanen kuolemastaan. Aitini kertoi pari paivaa sitten. Itse en muistanut. Sattumaa?
Yli kymmenen vuotta olen luostarielamaa harkinnut. Ensimmaisia sykayksia antoi orkesteri nimeltaan Shelter ja nimenomaan levyt Mantra ja Beyond Planet Earth. Viimeisen niitin antoi muutama kuukausi sitten uudelleen loytamani Mad World niminen biisi Gary Julesin esittamana. Naita kaikkia yhdistaa hyvat sanoitukset. Ja musiikki nakojaan yhdistaa minut nyt urheiluun. Ympyra sulkeutuu vai aukeaa?
No aloitetaan vaikka juhlinnasta. Viime perjantaina oli ajatus lahtea klubille pyorimaan kunhan loydan ensin korvatulpat. Sain siis semmoiset kunnon tulpat joulupukilta mutta en tieda ajattelinko Suomesta lahtiessa olevani niin zen etta istun hostellihuoneessa valaistumista odottaen. No en istunut hostellihuoneessa enka myoskaan ole ihan viela valaistunut. Koska jatin tulppien hankinnan viimeiseen hetkeen se myos osoittautui pitkaksi 7/11 kiertueeksi. Eli paikalliset Ameriikan marketit eivat tarjonneet kyseisia hyodykkeita. Olin jo marssimassa tavalliseen pubiin kunnes jostain kulmalta loysin kuuloelinteni pelastuksen ja uskalsin astua diskoteekkiin. Aanenpaine noissa mestoissa on jotain ennen kokematonta. Ja aanentoiston taso on lahes poikkeuksetta niin hyva ettei sita ensi kerralla tajunnut ennen kuin koin parin paivan tinnituksen. Kyseinen klubi oli kieltamatta nakemisen arvoinen. Ei nyt ihan heti tule mieleen mitaan vastaava. Paitsi RT. Hehheh. Lasereita oli taas joka lahtoon isoista tauluista isoihin tykkeihin. Tammoisiin on hankala kuvitella edes Sedulla olevan fyrkkaa. Lavalla tanssi pari oljyttya miesta ja naista jotka vuoroin kaatelivat litroittain viinaksia eturiviin ja minne tahansa mihin jaksoivat vaan iloliemia roiskuttaa. Siita olisi vaan tulitikku puuttunut niin oltaisiin saatu muutamia 160 senttisia soihtuja valaisemaan iltaa. Viunan kaadon valeissa yleisoa heiteltiin erilaisilla "klubileluilla" kuten laser osoittimilla ja vareja vaihtavilla pehmopampuilla mita sitten mukavasti voi musiikin tahtiin heiluttaa. Eli vareja ja laseria joka paikassa. Ja savukoneita mita saisi Suomessa kayttaa vain tyhjalla stadikalla. Ja paperisilppua ampuvia tykkeja. Ja smiley ilmapalloja taynna.. Ei sisasiittoisen saarivaltakunnan tapaan huumeita vaan... Lisaa paperisilppua! Kuvittele suomalainen klubi todella taynna ihmisia ja tuplaa se. Liioittelematta. Liikkuminen oli lahes mahdotonta. Loysin kahden jalan mentavan aukon missa jorasin kaytannossa katsoen koko illan. Tappeluita en nahnyt yhtaan. Enka ole nahnyt yhtaan koko matkan aikana. Korealaiset osaavat kayttaytya. No se siita illasta. Mukavaa oli. Ei kaynyt flaksi. =)
Seuraavana iltana istuttiin paikallisen jarvenpaalaisen johdattamana (ilmeisesti) suomalaisomisteis... Helvetti. Nyt raikaa nettikahvilassa epamusiikki niin lujaa etta pakko lyoda juutubii rullamaan. Kylla, juuri kyseiset teknorallit mita klubitkin luukuttaa. Kylla, kaikki konemusa on mulle teknoa. Ja suurin osa siita taytta ulostetta. Jokaiselle jotakin. Mulle Mark Knopfleria. En kay siis noissa yokerhoissa musiikin takia. Mua ei tartte hirvean hyvin tuntea etta tietaa mihin suhtaudun lahes samalla intohimolla kuin musiikkiin. Mutta takaisin aiheeseen... Istuttiin siis suomalaisomisteisessa baarissa Jeren ja hanen paikallisten ystaviensa seurassa. Tai tarkemmin kun ajattelen niin kukaan ei ollut paikallinen. Yksi tytto Kiinasta, toinen Hawaiilta, yksi poika myos samalta hulahula saarelta ja yksi jassikka Ruotsista. Keskusteltiinko latkasta. Kylla. Se 6-5 havio ei ole mitaan verrattuna 4-1 ja 6-1 tuloksiin. Riisiviinia kului eika saatu edes lansinaapurin kanssa tappelua aikaan. Ei vaan... Oli erittain mukavaa porukkaa ja antoisaa keskustelua aiheesta ja vahan sen vierestakin. Ehka liikaa sen vieresta koska kumpikaan tytoista ei paatynyt meiran poikien kanssa yokerhoon =). Mutta se meni hyvin ihan ilman kauniimpaakin sukupuolta. Ja ilman kauniimpaa sukupuolta sielta myos lahdettiin. Burger kingin kautta. Makissa ja Starbucksissa en ole kaynyt. Puolustuksen puheenvuoro. Pakko viela kertoa paikallisesta juomakulttuuridta sen verran etta kukaan ei kuse nurkkiin. Mutta oksentaa kylla. Eli viinaa osataan vetaa kaksin kasin niin kauan etta ollaan kontillaan. Eli sekaan ei aiheuta niita Suomen nakkikiska ja kotivakivalta rahinoita. Annan oman veikkauksen.. Huono itsetunto? Taalla tyydytaan vaan tappamaan itsensa. Suomessa sita ennen hakataan frendi ja heitetaan perhe hankeen. Taalla siis on yksi maailman korkeimmista itsemurha luvuista. Opiskelu ja tyotahti on ilmeisen tappavaa ainakin. Ehka myos naihin asioihin keskitytaan liikaa Suomessa? Montako markkaa ajattelit ottaa mukaan hautaan vai olisiko sinnekkin kivempi menna rauhallisin mielin?
Mutta hei. Olen ma muutakin tehnyt kuin ravannut aidatuilla anniskelualueilla. Ensimmainen kaynti Buddhalaisessa luostarissa oli mielenkiintoinen. Tarkoituksenani oli menna hetkeksi meditoimaan ja katselemaan vahan milta kyseinen ymparisto nayttaa ja tuntuu. Ja niin aikani aluksi kuluikin. Aarettoman kaunis ja rauhallinen paikka keskella kiireista Seoulia. Kolme jattimaista kultaista Buddha patsasta jonka eteen asetuin muiden viereen tyyny jalkojen alla. En todellakaan tunne luostari etikettia joten siina vahan peesailin naapurissa istuvia ja katsoin mita kuuluu tehda. Kun olin muutaman kerran kumarrellut vahan joka suuntaan paasin hetkeksi omaan rauhaan hengittelemaan..Kunnes munkki kaveli sisaan ja aloitti paikalliset menot. Sitten vaan taas naapuria vakoilemaan koska taytyy seista, koska istua, koska pitaa kammenia vastakkain, koska kumartaa. Suurin osa kyseisesta seremoniasta oli jonkunlaista chanttia, lauluja ja se kesti noin kahden tunnin ajan. Enpa kehdannut lahtea poiskaan vaikka tietty rauhallisuus karisi kun yritti oppia tavoille. Toki siina matkalla paasi vahan edes rytmista kiinni ja pystyi suhtautumaan hommaan ihan hymyissa suin. Voi olla etta jotkut muutkin hymyilivat mulle =) Mut niinhan Buddhakin tekee? =)
Toinen kayntini oli vahan luonnolaheisemmassa paikassa pois kaupungin sykkeesta. Talla kertaa ajattelin olla fiksumpi ja kysella vahan jeesia ennenkuin kavelen ovista sisaan. Sainkin paikalliselta pitkan luennon historiasta ja vahan apua kaytannon toimista. Toki johtuen hanen erittain heikosta lontoon kielen taidoistaan suurin osa meni huti korvien mutta kuuntelin kohteliaasti. Sen verran kaveri kuitenkin sai minun paahani upotettua etta mennessasi sisaan kumarra kolme kertaa tai voit tehda 108 kumarrusta. Suosittelen kiinnostuneita katsomaan mika tuo kyseinen 108 kumarruksen harjoitus on. Sisaltaa annoksen noyryytta. Vaihtoehtoja oli viela kumarrella enemmankin mutta annoin senkin lipua ohi ymmarykseni. Ajattelin etta tuo 108 on riittava maara vaikka en niiden merkityksia ulkoa muistakkaan. saanpa ainakin kokemuksen tekniikan tekemisesta. Voin sanoa etta etureidet kiittivat tuon niiailun jalkeen. Paatin jaada hetkeksi meditoimaan. Se hetki ei kestanyt kauan kun paikalle tuli munkki joka aloitti seremonian. Tama seremonia sisalsi edellisen luostarikokemukseni tavoin jonkun verran lauleskelua mutta suurin osa tasta noin puolentoista tunnin hetkesta oli kumartamista... Siis sita samaa kyykkamista minka kanssa olin jo 108 kertaa hikoillut. No nyt niita sai sitten pari sataa lisaa. Etureidet huusivat viela pari seuraavaa paivaa. Tama harjoitus kuitenkin oli niin yksinkertainen etta siina kokematonkin paasi meditoimaan. Eli olemaan hetkessa. Ei menneessa eika tulevassa. Liikunta yleensakin on oiva apuvaline moiseen. Nyrkkeillessa ei montaa kertaa ajattele kun kaveri lyo kohti kasvoa etta mitakohan sita huomenna tekisi =). Helppoa meditaatiota. Siina hetkessa oleminen paikallaan istuen onkin jo huomattavasti hankalampaa. Siis ainakin minulle. Toki istumameditaatio harjoitukset eivat ole pelkkaa "paan tyhjentamista" mutta siita lisaa sitten kun osaan kertoa siita lisaa. Tama hetki on kuitenkin ainoa jossa voin olla onnellinen.Onneton.Iloinen.Surullinen. Rauhallinen.Rauhaton. Niinkuin Eppu Normaali on todennut: Kaikki haipyy, on vain nyt.
Seuraavaksi urheilua. Jos tuota tanssimista diskoissa ja kumartelua ei lasketa. Kavin Kukkiwonissa joka on Taekwondon paamaja. Siella oli pieni minulle mitaansanomaton museo taynna julisteita, mitaleita ja pokaaleja. Oli toki hienoa kayda steppailemassa yksin paakallopaikan tatameilla. Jotka olivat huomattavasti Sisun tatameita kuluneemmat. Kukkiwoniin metrolla matkustaessa muuten jaadaan posi Gagnamin pysakilla. Sivuhuomautus. Gagnamstyle. Lahistolta loysin pienen Taekwondo kaupan josta kavin kyselemassa mahdollisuuksia kayda ottamassa larviin paikallisilta. Antoivat moiseen mahdollisuuden ja sain langanpaahan hyvin enklantia puhuvan valmentajan jonka kanssa sovittiin koska voin kayda ottamassa kuokkaan. Samana paivan aamuna mihin olin reenit sopinut loysin omasta hostellistani Kazakhstanin Taekwondon maajoukkueen jotka olivat juuri menossa paikalliselle yliopistolle harjoittelemaan. Hyppasin heidan mukaansa takepuku kainalossa ja kiitan onneani etten paatynyt potkimaan mukana. Siististi katselin sivusta. Kahden tunnin potkutreenit ilman taukoja. Ainoat tauot tulivat kun oli vuoro pitaa potkulapyskoja kadessa. Treenaamassa oli samaan aikaan noin 80 henkiloa. Tahti oli sairas. Kiertopotkuja toisensa peraan ja valmentaja puhaltaa pilliin tahdiksi. Jos siina tyoskentelyssa mielestani olisi ollut jotain jarkea olisi voinut harmittaa etta jain rannalle. Mutta tekniikka karsi heti ensimmaisen tunnin jalkeen kaikkien ollessa rikki poikki puhki. Eika se ihan rehellisesti sanottuna muutenkaan ollut "tekua" sielta parhaasta paasta. Toki mukana oli pari kovaa poikaa mutta istuin ihan tyytyvaisena penkin paassa samalla kun Kazakhstanin valmentajat pelasivat puhelimillaan peleja..? Sorit yliopistolle ja Boratille mutta ei vakuuttanut. Illalla paasin itsekin treenaamaan ja valmennuksen taso oli ihan toista. Ensimmainen tunti oli liikesarjoja.. Ne ketka tuntevat minut lajin parista ja ketka tietavat muistini voivat olettaa kuinka paljon havetti. Siis liikkeita sarjassa? Eiko riita etta potkaisee sinne mihin huvittaa? Mita? Onneksi seuraava tunti oli ottelutekniikkaa ja sparriharjoitteita missa paasin viemaan paikallista mustaavyota kuin passia narussa. Valmentaja aikansa korjaili parini matsitekniikkaa ja kun ei vielakaan saanut mua kiinni niin tuli valkku hetkeksi itse mun pariksi. Muistin aika nopsasti etta Taekwondo on korealainen laji. Herralla oli homma hallussa. Toki natisti otettiin koko ajan. Sain myos erittain hyvia vinkkeja koko ajan mita voi tehda paremmin ja mika jo sujuu. Kannustavaa valmennusta. Arvostan! Muutenki henki salilla oli eri hyva enka maksanut huitomisestani senttiakaan. Siitakin lisapisteet. Se Taekwondosta.
Siirrytaan vapaaotteluun. Korean Top Team. Eilen ensimmaista kertaa osallistuin taalla bjj treeneihin. Myos erittain hyva spiritti salilla. Toki sparrikaverini olivat minua kokemattomampia joten homma oli vahan liian helppoa. Toinen ryhma oli ammattiottelijoille. Jatetaan semmoinen suosiolla niille ketka osaa ja hikoillaan mukavasti peruskurssin kanssa. Kivaa oli. Tanaan uudestaan ja ennen omia reeneja katsomaan paikallisia ammattiottelijoita. Lauantai paivalla viela salikisoja yytsimaan.
Nyt alkaa jo vasyttaa tama skriivaaminen mutta vikat nain pitkat postit hetkeen ni kerrotaanpa nyt viela jottain. Urheiluhuoltoa kavin kokeilemassa peinteisin keinoin. Akupunktio, moksaus ja kuppaus kokeiltu. Haluan viela kokeilla hoitoja jossain muualla. Tama paikka ei vakuuttanut millaan tavoin. Oli hienoja laitteita ja kaikennakoista salaa ja puitteet todella tyylikkaat mutta jai hoidoista jotenkin osaamaton maku, Toki moni ystavani tassa vaiheessa suosittelisi suomalaista kansanparannuskeinoa Buranaa. Mutta sita olen jo kokeillut koto Suomessa. Ja urheilu osuus loppuu tahan.
Loppusanoja muutamia. Viikonloppuna viela Jeren ja paikallisten ja ei paikallisten kanssa juhlimaan. Sitten siirryn johonkin tuntemattomaan. Tama kaupunki elaminen on nyt kuitenkin paapiirteittain samanlaista joka puolella maailmaa. Niin on luostarielamakin. Sita en vaan ole viela kokeillut. Eli tama on viimeinen blogikirjoitus Seoulista vuoteen jos kaikki menee hyvin. En tieda koska kirjoitan seuraavan kerran. Maanantaina tallustelen Zen Buddhalaiseen Golgulsa nimiseen luostariin. Odotan innolla ja viimeistaan sunnuntaina pienella jannityksella. Matkustan pois ulkomaailmasta ja kaannyn sisaiseen maailmaan. Jotta parjaisin kummassakin paremmin oman sieluni silmin.Jos haluat ottaa yhteytta ota viimeistaan sunnuntaina. Jos sinulla on taman jalkeen jotain tarkeaa asiaa minuun saa yhteytta sahkopostilla. En tieda koska. En tieda maanantaista etenpain juuri mistaan mitaan. Ja hyva niin. Enpa kavele ainakaan samaa ympyraa uudestaan ja uudestaan.
Musiikki on aina inspiroinut mua paljon. Sanoin jo edemenneelle isalleni etta jos pakko olisi valita vain toinen intohimoistani kamppailu-urheilu tai musiikki en joutuisi miettimaan hetkeakaan. En ole koskaan tuntenut itseani urheilijaksi enka omalla kohdalla pida sanasta lainkaan. Musiikki olisi numero yksi. Onneksi ei tarvitse valita. Isani muusikkona oli tyytyvainen sanoistani. Maanantaina kun astun luostarielamaan on kulunut paivalleen vuosi hanen kuolemastaan. Aitini kertoi pari paivaa sitten. Itse en muistanut. Sattumaa?
Yli kymmenen vuotta olen luostarielamaa harkinnut. Ensimmaisia sykayksia antoi orkesteri nimeltaan Shelter ja nimenomaan levyt Mantra ja Beyond Planet Earth. Viimeisen niitin antoi muutama kuukausi sitten uudelleen loytamani Mad World niminen biisi Gary Julesin esittamana. Naita kaikkia yhdistaa hyvat sanoitukset. Ja musiikki nakojaan yhdistaa minut nyt urheiluun. Ympyra sulkeutuu vai aukeaa?
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Ensimmainen paiva Seoulissa.
Tiedan mita tunnen.
Ensimmaiseksi haluan huomauttaa etta aakkosten puuttumisen johdosta.. Niin just.. Aakkosten puuttumisen johdosta esimerkiksi naen sanan imperfekti saattaa muuttaa lukukokemusta =).
On olo kuin englantilaisella New Yorkissa. Tai Jarvenpaalaisella Seoulissa. Olen joskus skidina ollut Euroopan suurkaupungeissa josta en ihan hirveasti muista. Ja nyt aikuisialla kaksi kertaa Brasiliassa Salvadorissa jossa asustaa reilu 3 miljoonaa ihmista. Taalla viime kuulemani mukaan hengailee noin 11 miljoonaa ihmisolentoa. Maanantai illan ihmistungos muistutti viikonlopusta Helsingissa. Uutenavuonna. Odotan innolla milta nayttaa viikonloppuna. Lento sujui hyvin. Kiitos kysymasta. Olipa mukavaa kavella pisnesluokan ohi suoraan ohjaamoon. Nousu ja lasku tuntui samalta kun autolla loutinmakea ylos alas.Eli ei siis miltaan. Jarvenpaalaiset tietavat kyseisen vuorenrinteen. Turistina toki myos kuvasin tapahtuneen. Pistan videota ohjaamosta myohemmin jos Mr. M. ja Finnair sen sallivat. Kiitos miehistolle. Joka oli 2/3 jarvenpaalaisia. Oli mukava hengailla ja nahda miten isoa taksia ajetaan. Kentalla painelin ensimmaisen yleisopuhelimen luokse ja ja soitin jarvenpaalaiselle oppaalleni. I trust locals. Osasin natisti surffata kentalta oikealle metroasemalle josta Jere oli vajaa puolisen tuntia myohassa krapulan takia. Jarvenpaalaiselta odotettua kayttaytymista. Aseman nimi on Ewha Womans University. Eli siis ihan hyvilla mestoilla ;) Hostelli loytyi ihan kiven heiton paasta. Vahan alle 30e yo. Sisaltaa oman vessan, lattialammityksen,puolentoista hengen sangyn, paksun peiton ja 50 tuuman television. Olen tyytyvainen. Ensimmainen paiva meni aika vasymyksesta tokkurassa ja Jeren kanssa maisemakierroksella. Joka kaantyi illan mittaan baarikierrokseksi. Kiitos Jere kaikesta avusta! Lauantaina lahdetaan sit pilettaa!
Tanaan on saanut sitten omassa rauhassa tutkailla kaupunkia. Ne ketka minua vahan tuntevat, tietavat etten omaa minkaanlaista suuntavaistoa. Ainakaan Suomessa. Lontoossa, Barcassa, Salvadorissa ja Norjassa olen kylla osannut liikkua suht sujuvasti. Kuin myos taalla. Tunnen nyt jo kaupungin paremmin kuin Helsingin mika on edelleenkin mielestani paskasti suunniteltu. Ja mielipiteeni vain vahvistuu etta Suomessa ei ole kaupunkeja. Sori stadilaiset. Eli myos aiti. Mitakohan sitten selittaisin... Ruoka on halpaa ja annokset on sen kokoisia etta edelleenkin matkustan taalta luostariin pistamalla jalat taskuun ja pyorien. Tanaan ajattelin ostaa ravintolasta pienen iltapalan ja eteeni pistettiin nelja lisuke lautasta,kuppi riisia,vesipullo ja keitto mista olisi syonyt iso kuulantyontaja. Hinta 3,4 euroa. Kavin hieronnassa. Ihan siina perinteisessa. Ei onnellista loppua. Se palvelu oli vahan kalliimpaa eli 55 euroa mutta toisaalta se kesti reilut kaksi tuntia (koko vartalo) ja sisalsi jalkakylvyn ja teen tullessa ja lahtiessa. Poika osasi asiansa. Olin onnellinen. Yo meni paikallisessa yokerhossa jossa ei saastelty laservaloja- ja tauluja eika aanenpainetta. en kuule vielakaan :)
Huomenna kayn Kukkiwonissa elikkas Taekwondon paamajassa. Ja katselen paasisiko sinne tai jonnekkin muualle hakattavaksi. Munarit ja hammassuojat on mukana. Ja jos oikein muistan huomenna on myos Suomen eka latkamatsi. Niita varten on jo kanadalainen sporttibaari kayty testaamassa. Omistaja pyysi katsomaan kanukit vastaan me. Katsotaan kuka nauraa. Okei, myonnan et ne osaa vahan pelaa hokia.
Ja viimeiseksi ja tarkeimmaksi. Tiedan mita tunnen. Tama reissu jo tahan asti on antanut minulle enemman kuin osasin kuvitella. Kiitos siita Sinulle. Puhuin jo parille take junnulleni etta ihmisista eroaminen opettaa paljon. Termokset myos teille! Nyt tajua sen itsekkin paremmin. Jos olisin matkustanut vuodeksi kanarialle tilanne olisi ollut ehka erilainen. Tama herattaa tunteita. Ja hyva niin. Se tekee kai meista ihmisia. Kiitos kaikille kenen edessa itkin. Rakastan teita. Ja rakastan myos teita kenen edessa en itkenyt tai pidattelin sita =) Matka jatkuu. Niin Sinunkin.
Ensimmaiseksi haluan huomauttaa etta aakkosten puuttumisen johdosta.. Niin just.. Aakkosten puuttumisen johdosta esimerkiksi naen sanan imperfekti saattaa muuttaa lukukokemusta =).
On olo kuin englantilaisella New Yorkissa. Tai Jarvenpaalaisella Seoulissa. Olen joskus skidina ollut Euroopan suurkaupungeissa josta en ihan hirveasti muista. Ja nyt aikuisialla kaksi kertaa Brasiliassa Salvadorissa jossa asustaa reilu 3 miljoonaa ihmista. Taalla viime kuulemani mukaan hengailee noin 11 miljoonaa ihmisolentoa. Maanantai illan ihmistungos muistutti viikonlopusta Helsingissa. Uutenavuonna. Odotan innolla milta nayttaa viikonloppuna. Lento sujui hyvin. Kiitos kysymasta. Olipa mukavaa kavella pisnesluokan ohi suoraan ohjaamoon. Nousu ja lasku tuntui samalta kun autolla loutinmakea ylos alas.Eli ei siis miltaan. Jarvenpaalaiset tietavat kyseisen vuorenrinteen. Turistina toki myos kuvasin tapahtuneen. Pistan videota ohjaamosta myohemmin jos Mr. M. ja Finnair sen sallivat. Kiitos miehistolle. Joka oli 2/3 jarvenpaalaisia. Oli mukava hengailla ja nahda miten isoa taksia ajetaan. Kentalla painelin ensimmaisen yleisopuhelimen luokse ja ja soitin jarvenpaalaiselle oppaalleni. I trust locals. Osasin natisti surffata kentalta oikealle metroasemalle josta Jere oli vajaa puolisen tuntia myohassa krapulan takia. Jarvenpaalaiselta odotettua kayttaytymista. Aseman nimi on Ewha Womans University. Eli siis ihan hyvilla mestoilla ;) Hostelli loytyi ihan kiven heiton paasta. Vahan alle 30e yo. Sisaltaa oman vessan, lattialammityksen,puolentoista hengen sangyn, paksun peiton ja 50 tuuman television. Olen tyytyvainen. Ensimmainen paiva meni aika vasymyksesta tokkurassa ja Jeren kanssa maisemakierroksella. Joka kaantyi illan mittaan baarikierrokseksi. Kiitos Jere kaikesta avusta! Lauantaina lahdetaan sit pilettaa!
Tanaan on saanut sitten omassa rauhassa tutkailla kaupunkia. Ne ketka minua vahan tuntevat, tietavat etten omaa minkaanlaista suuntavaistoa. Ainakaan Suomessa. Lontoossa, Barcassa, Salvadorissa ja Norjassa olen kylla osannut liikkua suht sujuvasti. Kuin myos taalla. Tunnen nyt jo kaupungin paremmin kuin Helsingin mika on edelleenkin mielestani paskasti suunniteltu. Ja mielipiteeni vain vahvistuu etta Suomessa ei ole kaupunkeja. Sori stadilaiset. Eli myos aiti. Mitakohan sitten selittaisin... Ruoka on halpaa ja annokset on sen kokoisia etta edelleenkin matkustan taalta luostariin pistamalla jalat taskuun ja pyorien. Tanaan ajattelin ostaa ravintolasta pienen iltapalan ja eteeni pistettiin nelja lisuke lautasta,kuppi riisia,vesipullo ja keitto mista olisi syonyt iso kuulantyontaja. Hinta 3,4 euroa. Kavin hieronnassa. Ihan siina perinteisessa. Ei onnellista loppua. Se palvelu oli vahan kalliimpaa eli 55 euroa mutta toisaalta se kesti reilut kaksi tuntia (koko vartalo) ja sisalsi jalkakylvyn ja teen tullessa ja lahtiessa. Poika osasi asiansa. Olin onnellinen. Yo meni paikallisessa yokerhossa jossa ei saastelty laservaloja- ja tauluja eika aanenpainetta. en kuule vielakaan :)
Huomenna kayn Kukkiwonissa elikkas Taekwondon paamajassa. Ja katselen paasisiko sinne tai jonnekkin muualle hakattavaksi. Munarit ja hammassuojat on mukana. Ja jos oikein muistan huomenna on myos Suomen eka latkamatsi. Niita varten on jo kanadalainen sporttibaari kayty testaamassa. Omistaja pyysi katsomaan kanukit vastaan me. Katsotaan kuka nauraa. Okei, myonnan et ne osaa vahan pelaa hokia.
Ja viimeiseksi ja tarkeimmaksi. Tiedan mita tunnen. Tama reissu jo tahan asti on antanut minulle enemman kuin osasin kuvitella. Kiitos siita Sinulle. Puhuin jo parille take junnulleni etta ihmisista eroaminen opettaa paljon. Termokset myos teille! Nyt tajua sen itsekkin paremmin. Jos olisin matkustanut vuodeksi kanarialle tilanne olisi ollut ehka erilainen. Tama herattaa tunteita. Ja hyva niin. Se tekee kai meista ihmisia. Kiitos kaikille kenen edessa itkin. Rakastan teita. Ja rakastan myos teita kenen edessa en itkenyt tai pidattelin sita =) Matka jatkuu. Niin Sinunkin.
sunnuntai 9. helmikuuta 2014
Genesis =)
Zen soturin tie. Vapaa käännös korean kielen sanoista Sunmudo. Tämän nimistä kamppailulaji perinnettä harjoitetaan Etelä-Koreassa Golgulsa nimisessä zen-buddhalaisessa luostarissa jossa tarkoitukseni on asua vuoden ajan juniori munkkina ja kouluttautua lajin ohjaajaksi. Lentoni Koreaan lähtee 10.2.2014. Vietän viikon tai kaksi pääkaupungissa Seoulissa jonka jälkeen siirryn luostarielämään. En ole koskaan käynyt Aasiassa joten haluan hetken katsella ympärilleni, katsoa olympia lätkää ja palautua jet lagista ennen kuin hyppään pois oravanpyörästä. En uskalla vielä sanoa kuinka usein tulen tätä kirjoittamaan mutta tämän hetkinen ajatus olisi päivitellä tuntemuksia pari kertaa kuussa. Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoitan blogia. Idea alunperin oli kirjoittaa päiväkirjaa jotta pystyisin selkeämmin ainakin jälkeenpäin näkemään muutokset itsessäni. Toinen idea oli kirjoittaa välillä perheelle että olen hengissä :). Tähänkin yhteydenpitoon varovaisesti kysyin lupaa luostarista koska säännöt ovat minunlaiseni perus jantterin tottumuksiin hieman (!) tiukahkot :).
Kerron jotain itsestäni jos tätä sattuu joku vähän tuntemattomampikin lukaisemaan. Olen 32 vuotias järvenpääläinen taekwondo valmentaja. Hienoa lokerointia, eikö? Harrastukseni aloitin ala-asteen puolella ja välillä olen tehnyt sitä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan. Syyt kamppailulajin aloittamiseen ovat osaksi vanhempien naapurin poikien näyttämissä action leffoissa ja ala-asteen kestäneessä koulu kiusaamisessa. Nämä taustat ovat muuten hyvin yleisiä harrastajien piirissä. Päätin opetella pahoinpitelemään ihmisiä jotka mielestäni sen ansaitsivat. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen etten koskaan tehnyt sitä. Fantasiani ja suunnitelmani väkivallasta saisivat väkivaltaiset elokuvat näyttämään lastenohjelmilta. Nyt kuitenkin olen menossa paikkaan joka on ainakin perus länkkärin silmin rauhallisuuden tyyssija. Jotain on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Ilman uskonnollista kasvatusta olen silti lapsesta saakka ollut kiinnostunut uskonnoista ja myöhemmin filosofiasta ja psykologiasta heti kun ne koulussa tulivat vastaan. Toki tietoni aiheista on hyvin vähäistä. Nämä oppiaineet ovat silti olleet yhtenä vahvana vaikuttimena siihen ettei minusta tullut Suomen ensimmäistä kouluampujaa. Tiedän että tämä on paljon sanottu enkä sano tätä provosoidakseni ketään. Minä en tiedä miltä sinusta tuntuu etkä sinä voi tietää miltä minusta tuntui. Tiedän myös mitä ajatukseni ovat olleet ja miten olen saanut niitä muokattua. Ja jos tämän kertominen voi auttaa edes vähän jotain yhtä ihmistä jossain se ei ole mennyt mielestäni hukkaan. Meditaatio sanana tuli tutuksi jo ala-asteen puolella Taekwondon yhteydessä. Buddhalaisuudesta olen ensimmäisen kerran kiinnostunut lukion uskonnon tunneilla. Nämä ja monet muut asiat ovat saattaaneet itseäni siihen henkiseen ja fyysiseen tasapainoon missä olen nyt. Siksi haluan kiittää etenkin kiusaajiani. Kaikki kärsimäni on opettanut minulle paljon elämästä enkä vaihtaisi päivääkään pois. Mielestäni kipu on on hyvä kasvattaja kunhan sen ei anna kovettaa liikaa. Empatian oppimista pidän ihmiselle yhtenä tärkeimmistä asioista. Toki oppimisen tie on vasta aluillaan ja samalla loputon.
Ensimmäisen kerran olen harkinnut luostariin lähtöä noin parikymppisenä. Onneksi en lähtenyt. Olisin tullut sillä kuuluisalla maitojunalla takaisin. Voihan se olla että tulen nytkin. Niin ainakin moni tuttavani veikkaa. Toki saan myös paljon kannustusta idealle. Myös samoilta ihmisiltä. Ja osa varmasti toivoo että pysyn poissa niin pitkään että opin käyttäytymään. Ja ovat ihan oikeassa. Pahimmillani olen täynnä itseäni ja esitän mielipiteeni niin agressiivisisesti ja mustavalkoisesti että moni jää hiljaiseksi. Psykologinen manipulointi voisi lukea käyntikortissani. Omaan muitakin yhtä herttaisia piirteitä joista osa on selkeästikkin perinnöllistä lähinnä edesmenneen isäni puolelta ja osa olosuhteiden ja ympäristön muovaamia. Ja osaa negatiivisista ominaisuuksistani en osaa edes itse nähdä. Niitä kannattaa kysyä ystäviltäni ja tuttaviltani. Ja perheeltäni. Mutta koska minulla on vielä nämä kolme viimeksi mainitsemaani asiaa se toivottavasti kertoo että minusta löytyy positiivisiakin puolia. Tässä blogissa varmaan tulee käsiteltyä enemmän niitä ongelmakohtia. :) Toki itsestäni jauhamisen lisäksi kerron luostarielämästä ja kaikesta mitä siihen liittyy. Jos nämä aihe alueet eivät kiinnosta niin suosittelen ystävällisesti painumaan vittuun ja käyttämään aikasi paremmin. Kiitän samalla perhettä, ystäviäni ja vihamiehiäni kaikesta. Oikeasti kaikesta. Tarkoituksena on tulla ainakin asteen verran mukavampana takaisin. Tai jopa kaksi astetta.
Om mani padme hum.
Kerron jotain itsestäni jos tätä sattuu joku vähän tuntemattomampikin lukaisemaan. Olen 32 vuotias järvenpääläinen taekwondo valmentaja. Hienoa lokerointia, eikö? Harrastukseni aloitin ala-asteen puolella ja välillä olen tehnyt sitä enemmän ja välillä vähemmän tosissaan. Syyt kamppailulajin aloittamiseen ovat osaksi vanhempien naapurin poikien näyttämissä action leffoissa ja ala-asteen kestäneessä koulu kiusaamisessa. Nämä taustat ovat muuten hyvin yleisiä harrastajien piirissä. Päätin opetella pahoinpitelemään ihmisiä jotka mielestäni sen ansaitsivat. Tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen etten koskaan tehnyt sitä. Fantasiani ja suunnitelmani väkivallasta saisivat väkivaltaiset elokuvat näyttämään lastenohjelmilta. Nyt kuitenkin olen menossa paikkaan joka on ainakin perus länkkärin silmin rauhallisuuden tyyssija. Jotain on ehtinyt tapahtua tässä välissä. Ilman uskonnollista kasvatusta olen silti lapsesta saakka ollut kiinnostunut uskonnoista ja myöhemmin filosofiasta ja psykologiasta heti kun ne koulussa tulivat vastaan. Toki tietoni aiheista on hyvin vähäistä. Nämä oppiaineet ovat silti olleet yhtenä vahvana vaikuttimena siihen ettei minusta tullut Suomen ensimmäistä kouluampujaa. Tiedän että tämä on paljon sanottu enkä sano tätä provosoidakseni ketään. Minä en tiedä miltä sinusta tuntuu etkä sinä voi tietää miltä minusta tuntui. Tiedän myös mitä ajatukseni ovat olleet ja miten olen saanut niitä muokattua. Ja jos tämän kertominen voi auttaa edes vähän jotain yhtä ihmistä jossain se ei ole mennyt mielestäni hukkaan. Meditaatio sanana tuli tutuksi jo ala-asteen puolella Taekwondon yhteydessä. Buddhalaisuudesta olen ensimmäisen kerran kiinnostunut lukion uskonnon tunneilla. Nämä ja monet muut asiat ovat saattaaneet itseäni siihen henkiseen ja fyysiseen tasapainoon missä olen nyt. Siksi haluan kiittää etenkin kiusaajiani. Kaikki kärsimäni on opettanut minulle paljon elämästä enkä vaihtaisi päivääkään pois. Mielestäni kipu on on hyvä kasvattaja kunhan sen ei anna kovettaa liikaa. Empatian oppimista pidän ihmiselle yhtenä tärkeimmistä asioista. Toki oppimisen tie on vasta aluillaan ja samalla loputon.
Ensimmäisen kerran olen harkinnut luostariin lähtöä noin parikymppisenä. Onneksi en lähtenyt. Olisin tullut sillä kuuluisalla maitojunalla takaisin. Voihan se olla että tulen nytkin. Niin ainakin moni tuttavani veikkaa. Toki saan myös paljon kannustusta idealle. Myös samoilta ihmisiltä. Ja osa varmasti toivoo että pysyn poissa niin pitkään että opin käyttäytymään. Ja ovat ihan oikeassa. Pahimmillani olen täynnä itseäni ja esitän mielipiteeni niin agressiivisisesti ja mustavalkoisesti että moni jää hiljaiseksi. Psykologinen manipulointi voisi lukea käyntikortissani. Omaan muitakin yhtä herttaisia piirteitä joista osa on selkeästikkin perinnöllistä lähinnä edesmenneen isäni puolelta ja osa olosuhteiden ja ympäristön muovaamia. Ja osaa negatiivisista ominaisuuksistani en osaa edes itse nähdä. Niitä kannattaa kysyä ystäviltäni ja tuttaviltani. Ja perheeltäni. Mutta koska minulla on vielä nämä kolme viimeksi mainitsemaani asiaa se toivottavasti kertoo että minusta löytyy positiivisiakin puolia. Tässä blogissa varmaan tulee käsiteltyä enemmän niitä ongelmakohtia. :) Toki itsestäni jauhamisen lisäksi kerron luostarielämästä ja kaikesta mitä siihen liittyy. Jos nämä aihe alueet eivät kiinnosta niin suosittelen ystävällisesti painumaan vittuun ja käyttämään aikasi paremmin. Kiitän samalla perhettä, ystäviäni ja vihamiehiäni kaikesta. Oikeasti kaikesta. Tarkoituksena on tulla ainakin asteen verran mukavampana takaisin. Tai jopa kaksi astetta.
Om mani padme hum.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)