Mistakohan sita aloittaisi kun on viikko vierahtanyt edellisesta kirjoituksesta..?
No aloitetaan vaikka juhlinnasta. Viime perjantaina oli ajatus lahtea klubille pyorimaan kunhan loydan ensin korvatulpat. Sain siis semmoiset kunnon tulpat joulupukilta mutta en tieda ajattelinko Suomesta lahtiessa olevani niin zen etta istun hostellihuoneessa valaistumista odottaen. No en istunut hostellihuoneessa enka myoskaan ole ihan viela valaistunut. Koska jatin tulppien hankinnan viimeiseen hetkeen se myos osoittautui pitkaksi 7/11 kiertueeksi. Eli paikalliset Ameriikan marketit eivat tarjonneet kyseisia hyodykkeita. Olin jo marssimassa tavalliseen pubiin kunnes jostain kulmalta loysin kuuloelinteni pelastuksen ja uskalsin astua diskoteekkiin. Aanenpaine noissa mestoissa on jotain ennen kokematonta. Ja aanentoiston taso on lahes poikkeuksetta niin hyva ettei sita ensi kerralla tajunnut ennen kuin koin parin paivan tinnituksen. Kyseinen klubi oli kieltamatta nakemisen arvoinen. Ei nyt ihan heti tule mieleen mitaan vastaava. Paitsi RT. Hehheh. Lasereita oli taas joka lahtoon isoista tauluista isoihin tykkeihin. Tammoisiin on hankala kuvitella edes Sedulla olevan fyrkkaa. Lavalla tanssi pari oljyttya miesta ja naista jotka vuoroin kaatelivat litroittain viinaksia eturiviin ja minne tahansa mihin jaksoivat vaan iloliemia roiskuttaa. Siita olisi vaan tulitikku puuttunut niin oltaisiin saatu muutamia 160 senttisia soihtuja valaisemaan iltaa. Viunan kaadon valeissa yleisoa heiteltiin erilaisilla "klubileluilla" kuten laser osoittimilla ja vareja vaihtavilla pehmopampuilla mita sitten mukavasti voi musiikin tahtiin heiluttaa. Eli vareja ja laseria joka paikassa. Ja savukoneita mita saisi Suomessa kayttaa vain tyhjalla stadikalla. Ja paperisilppua ampuvia tykkeja. Ja smiley ilmapalloja taynna.. Ei sisasiittoisen saarivaltakunnan tapaan huumeita vaan... Lisaa paperisilppua! Kuvittele suomalainen klubi todella taynna ihmisia ja tuplaa se. Liioittelematta. Liikkuminen oli lahes mahdotonta. Loysin kahden jalan mentavan aukon missa jorasin kaytannossa katsoen koko illan. Tappeluita en nahnyt yhtaan. Enka ole nahnyt yhtaan koko matkan aikana. Korealaiset osaavat kayttaytya. No se siita illasta. Mukavaa oli. Ei kaynyt flaksi. =)
Seuraavana iltana istuttiin paikallisen jarvenpaalaisen johdattamana (ilmeisesti) suomalaisomisteis... Helvetti. Nyt raikaa nettikahvilassa epamusiikki niin lujaa etta pakko lyoda juutubii rullamaan. Kylla, juuri kyseiset teknorallit mita klubitkin luukuttaa. Kylla, kaikki konemusa on mulle teknoa. Ja suurin osa siita taytta ulostetta. Jokaiselle jotakin. Mulle Mark Knopfleria. En kay siis noissa yokerhoissa musiikin takia. Mua ei tartte hirvean hyvin tuntea etta tietaa mihin suhtaudun lahes samalla intohimolla kuin musiikkiin. Mutta takaisin aiheeseen... Istuttiin siis suomalaisomisteisessa baarissa Jeren ja hanen paikallisten ystaviensa seurassa. Tai tarkemmin kun ajattelen niin kukaan ei ollut paikallinen. Yksi tytto Kiinasta, toinen Hawaiilta, yksi poika myos samalta hulahula saarelta ja yksi jassikka Ruotsista. Keskusteltiinko latkasta. Kylla. Se 6-5 havio ei ole mitaan verrattuna 4-1 ja 6-1 tuloksiin. Riisiviinia kului eika saatu edes lansinaapurin kanssa tappelua aikaan. Ei vaan... Oli erittain mukavaa porukkaa ja antoisaa keskustelua aiheesta ja vahan sen vierestakin. Ehka liikaa sen vieresta koska kumpikaan tytoista ei paatynyt meiran poikien kanssa yokerhoon =). Mutta se meni hyvin ihan ilman kauniimpaakin sukupuolta. Ja ilman kauniimpaa sukupuolta sielta myos lahdettiin. Burger kingin kautta. Makissa ja Starbucksissa en ole kaynyt. Puolustuksen puheenvuoro. Pakko viela kertoa paikallisesta juomakulttuuridta sen verran etta kukaan ei kuse nurkkiin. Mutta oksentaa kylla. Eli viinaa osataan vetaa kaksin kasin niin kauan etta ollaan kontillaan. Eli sekaan ei aiheuta niita Suomen nakkikiska ja kotivakivalta rahinoita. Annan oman veikkauksen.. Huono itsetunto? Taalla tyydytaan vaan tappamaan itsensa. Suomessa sita ennen hakataan frendi ja heitetaan perhe hankeen. Taalla siis on yksi maailman korkeimmista itsemurha luvuista. Opiskelu ja tyotahti on ilmeisen tappavaa ainakin. Ehka myos naihin asioihin keskitytaan liikaa Suomessa? Montako markkaa ajattelit ottaa mukaan hautaan vai olisiko sinnekkin kivempi menna rauhallisin mielin?
Mutta hei. Olen ma muutakin tehnyt kuin ravannut aidatuilla anniskelualueilla. Ensimmainen kaynti Buddhalaisessa luostarissa oli mielenkiintoinen. Tarkoituksenani oli menna hetkeksi meditoimaan ja katselemaan vahan milta kyseinen ymparisto nayttaa ja tuntuu. Ja niin aikani aluksi kuluikin. Aarettoman kaunis ja rauhallinen paikka keskella kiireista Seoulia. Kolme jattimaista kultaista Buddha patsasta jonka eteen asetuin muiden viereen tyyny jalkojen alla. En todellakaan tunne luostari etikettia joten siina vahan peesailin naapurissa istuvia ja katsoin mita kuuluu tehda. Kun olin muutaman kerran kumarrellut vahan joka suuntaan paasin hetkeksi omaan rauhaan hengittelemaan..Kunnes munkki kaveli sisaan ja aloitti paikalliset menot. Sitten vaan taas naapuria vakoilemaan koska taytyy seista, koska istua, koska pitaa kammenia vastakkain, koska kumartaa. Suurin osa kyseisesta seremoniasta oli jonkunlaista chanttia, lauluja ja se kesti noin kahden tunnin ajan. Enpa kehdannut lahtea poiskaan vaikka tietty rauhallisuus karisi kun yritti oppia tavoille. Toki siina matkalla paasi vahan edes rytmista kiinni ja pystyi suhtautumaan hommaan ihan hymyissa suin. Voi olla etta jotkut muutkin hymyilivat mulle =) Mut niinhan Buddhakin tekee? =)
Toinen kayntini oli vahan luonnolaheisemmassa paikassa pois kaupungin sykkeesta. Talla kertaa ajattelin olla fiksumpi ja kysella vahan jeesia ennenkuin kavelen ovista sisaan. Sainkin paikalliselta pitkan luennon historiasta ja vahan apua kaytannon toimista. Toki johtuen hanen erittain heikosta lontoon kielen taidoistaan suurin osa meni huti korvien mutta kuuntelin kohteliaasti. Sen verran kaveri kuitenkin sai minun paahani upotettua etta mennessasi sisaan kumarra kolme kertaa tai voit tehda 108 kumarrusta. Suosittelen kiinnostuneita katsomaan mika tuo kyseinen 108 kumarruksen harjoitus on. Sisaltaa annoksen noyryytta. Vaihtoehtoja oli viela kumarrella enemmankin mutta annoin senkin lipua ohi ymmarykseni. Ajattelin etta tuo 108 on riittava maara vaikka en niiden merkityksia ulkoa muistakkaan. saanpa ainakin kokemuksen tekniikan tekemisesta. Voin sanoa etta etureidet kiittivat tuon niiailun jalkeen. Paatin jaada hetkeksi meditoimaan. Se hetki ei kestanyt kauan kun paikalle tuli munkki joka aloitti seremonian. Tama seremonia sisalsi edellisen luostarikokemukseni tavoin jonkun verran lauleskelua mutta suurin osa tasta noin puolentoista tunnin hetkesta oli kumartamista... Siis sita samaa kyykkamista minka kanssa olin jo 108 kertaa hikoillut. No nyt niita sai sitten pari sataa lisaa. Etureidet huusivat viela pari seuraavaa paivaa. Tama harjoitus kuitenkin oli niin yksinkertainen etta siina kokematonkin paasi meditoimaan. Eli olemaan hetkessa. Ei menneessa eika tulevassa. Liikunta yleensakin on oiva apuvaline moiseen. Nyrkkeillessa ei montaa kertaa ajattele kun kaveri lyo kohti kasvoa etta mitakohan sita huomenna tekisi =). Helppoa meditaatiota. Siina hetkessa oleminen paikallaan istuen onkin jo huomattavasti hankalampaa. Siis ainakin minulle. Toki istumameditaatio harjoitukset eivat ole pelkkaa "paan tyhjentamista" mutta siita lisaa sitten kun osaan kertoa siita lisaa. Tama hetki on kuitenkin ainoa jossa voin olla onnellinen.Onneton.Iloinen.Surullinen. Rauhallinen.Rauhaton. Niinkuin Eppu Normaali on todennut: Kaikki haipyy, on vain nyt.
Seuraavaksi urheilua. Jos tuota tanssimista diskoissa ja kumartelua ei lasketa. Kavin Kukkiwonissa joka on Taekwondon paamaja. Siella oli pieni minulle mitaansanomaton museo taynna julisteita, mitaleita ja pokaaleja. Oli toki hienoa kayda steppailemassa yksin paakallopaikan tatameilla. Jotka olivat huomattavasti Sisun tatameita kuluneemmat. Kukkiwoniin metrolla matkustaessa muuten jaadaan posi Gagnamin pysakilla. Sivuhuomautus. Gagnamstyle. Lahistolta loysin pienen Taekwondo kaupan josta kavin kyselemassa mahdollisuuksia kayda ottamassa larviin paikallisilta. Antoivat moiseen mahdollisuuden ja sain langanpaahan hyvin enklantia puhuvan valmentajan jonka kanssa sovittiin koska voin kayda ottamassa kuokkaan. Samana paivan aamuna mihin olin reenit sopinut loysin omasta hostellistani Kazakhstanin Taekwondon maajoukkueen jotka olivat juuri menossa paikalliselle yliopistolle harjoittelemaan. Hyppasin heidan mukaansa takepuku kainalossa ja kiitan onneani etten paatynyt potkimaan mukana. Siististi katselin sivusta. Kahden tunnin potkutreenit ilman taukoja. Ainoat tauot tulivat kun oli vuoro pitaa potkulapyskoja kadessa. Treenaamassa oli samaan aikaan noin 80 henkiloa. Tahti oli sairas. Kiertopotkuja toisensa peraan ja valmentaja puhaltaa pilliin tahdiksi. Jos siina tyoskentelyssa mielestani olisi ollut jotain jarkea olisi voinut harmittaa etta jain rannalle. Mutta tekniikka karsi heti ensimmaisen tunnin jalkeen kaikkien ollessa rikki poikki puhki. Eika se ihan rehellisesti sanottuna muutenkaan ollut "tekua" sielta parhaasta paasta. Toki mukana oli pari kovaa poikaa mutta istuin ihan tyytyvaisena penkin paassa samalla kun Kazakhstanin valmentajat pelasivat puhelimillaan peleja..? Sorit yliopistolle ja Boratille mutta ei vakuuttanut. Illalla paasin itsekin treenaamaan ja valmennuksen taso oli ihan toista. Ensimmainen tunti oli liikesarjoja.. Ne ketka tuntevat minut lajin parista ja ketka tietavat muistini voivat olettaa kuinka paljon havetti. Siis liikkeita sarjassa? Eiko riita etta potkaisee sinne mihin huvittaa? Mita? Onneksi seuraava tunti oli ottelutekniikkaa ja sparriharjoitteita missa paasin viemaan paikallista mustaavyota kuin passia narussa. Valmentaja aikansa korjaili parini matsitekniikkaa ja kun ei vielakaan saanut mua kiinni niin tuli valkku hetkeksi itse mun pariksi. Muistin aika nopsasti etta Taekwondo on korealainen laji. Herralla oli homma hallussa. Toki natisti otettiin koko ajan. Sain myos erittain hyvia vinkkeja koko ajan mita voi tehda paremmin ja mika jo sujuu. Kannustavaa valmennusta. Arvostan! Muutenki henki salilla oli eri hyva enka maksanut huitomisestani senttiakaan. Siitakin lisapisteet. Se Taekwondosta.
Siirrytaan vapaaotteluun. Korean Top Team. Eilen ensimmaista kertaa osallistuin taalla bjj treeneihin. Myos erittain hyva spiritti salilla. Toki sparrikaverini olivat minua kokemattomampia joten homma oli vahan liian helppoa. Toinen ryhma oli ammattiottelijoille. Jatetaan semmoinen suosiolla niille ketka osaa ja hikoillaan mukavasti peruskurssin kanssa. Kivaa oli. Tanaan uudestaan ja ennen omia reeneja katsomaan paikallisia ammattiottelijoita. Lauantai paivalla viela salikisoja yytsimaan.
Nyt alkaa jo vasyttaa tama skriivaaminen mutta vikat nain pitkat postit hetkeen ni kerrotaanpa nyt viela jottain. Urheiluhuoltoa kavin kokeilemassa peinteisin keinoin. Akupunktio, moksaus ja kuppaus kokeiltu. Haluan viela kokeilla hoitoja jossain muualla. Tama paikka ei vakuuttanut millaan tavoin. Oli hienoja laitteita ja kaikennakoista salaa ja puitteet todella tyylikkaat mutta jai hoidoista jotenkin osaamaton maku, Toki moni ystavani tassa vaiheessa suosittelisi suomalaista kansanparannuskeinoa Buranaa. Mutta sita olen jo kokeillut koto Suomessa. Ja urheilu osuus loppuu tahan.
Loppusanoja muutamia. Viikonloppuna viela Jeren ja paikallisten ja ei paikallisten kanssa juhlimaan. Sitten siirryn johonkin tuntemattomaan. Tama kaupunki elaminen on nyt kuitenkin paapiirteittain samanlaista joka puolella maailmaa. Niin on luostarielamakin. Sita en vaan ole viela kokeillut. Eli tama on viimeinen blogikirjoitus Seoulista vuoteen jos kaikki menee hyvin. En tieda koska kirjoitan seuraavan kerran. Maanantaina tallustelen Zen Buddhalaiseen Golgulsa nimiseen luostariin. Odotan innolla ja viimeistaan sunnuntaina pienella jannityksella. Matkustan pois ulkomaailmasta ja kaannyn sisaiseen maailmaan. Jotta parjaisin kummassakin paremmin oman sieluni silmin.Jos haluat ottaa yhteytta ota viimeistaan sunnuntaina. Jos sinulla on taman jalkeen jotain tarkeaa asiaa minuun saa yhteytta sahkopostilla. En tieda koska. En tieda maanantaista etenpain juuri mistaan mitaan. Ja hyva niin. Enpa kavele ainakaan samaa ympyraa uudestaan ja uudestaan.
Musiikki on aina inspiroinut mua paljon. Sanoin jo edemenneelle isalleni etta jos pakko olisi valita vain toinen intohimoistani kamppailu-urheilu tai musiikki en joutuisi miettimaan hetkeakaan. En ole koskaan tuntenut itseani urheilijaksi enka omalla kohdalla pida sanasta lainkaan. Musiikki olisi numero yksi. Onneksi ei tarvitse valita. Isani muusikkona oli tyytyvainen sanoistani. Maanantaina kun astun luostarielamaan on kulunut paivalleen vuosi hanen kuolemastaan. Aitini kertoi pari paivaa sitten. Itse en muistanut. Sattumaa?
Yli kymmenen vuotta olen luostarielamaa harkinnut. Ensimmaisia sykayksia antoi orkesteri nimeltaan Shelter ja nimenomaan levyt Mantra ja Beyond Planet Earth. Viimeisen niitin antoi muutama kuukausi sitten uudelleen loytamani Mad World niminen biisi Gary Julesin esittamana. Naita kaikkia yhdistaa hyvat sanoitukset. Ja musiikki nakojaan yhdistaa minut nyt urheiluun. Ympyra sulkeutuu vai aukeaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti