Jeba. Eli kolme kuukautta on lusittu. Yhdeksän jäljellä. Sanankäänteissään luova urheilutoimittaja kysyisi tässä kohtaa, "miltä nyt tuntuu?" Suomen mediassakin on saatu ihan vastikään todistaa yhtä maailman syväluotaavimmista vastauksista (tosin eri kysymykseen) mitä urheilija voi suustaan päästää, "en mä tiedä". ... En mä tiedä? Parhautta! Kerrankin joku on rehellinen.
Hoidan täällä hevosia kaverin kanssa jonka nimi suomalaisittain lausuttaisiin Zong-Uu. Hänen yleisin kommenttinsa mihin tahansa on 'I don't know'. Pikkuhiljaa arvostan tätä ajattelutapaa enemmän ja enemmän. Jos kaikki ihmiset jotka eivät OIKEASTI tiedä mitä tilanteeseen sanoa, vastaisivat etteivät tiedä, uskon että siinä olisi hyvä alku kohti mukavampaa muailmaa. ... Tosin, en mä tiedä. Kuhan arvailen.
Ajattelin vähän kertoa mitä mä oon tähän mennessä oppinut. Ja mitä aion vielä oppia. Mutta kun aloin tutkimaan korvien välissä pyörivää kelanauhauhuriani tarkemmin sain jonkun näköisiä oivalluksia ettei noita asioita listaamalla saa kirjoitettua kovinkaan montaa sanaa ensimmäiseen neljännesvuosi katsaukseeni. Kokeillaan nyt silti jotain näpyttää..
Se mitä olen oppinut täällä ja pystyn soveltamaan täällä, voikin olla ihan toinen stoori siellä missä sinä juuri nyt olet. Eli niin sanotusti "ulkomaailmassa". Täällä ihmisten välinen kanssakäynti on pääosin, jos ei nyt seesteistä niin ainakin aika rauhallista. Ei kiristä raha-asiat, parisuhteet tai päivän politiikka. Täällä kun niitä ei ole. Joten on hieman helpompaa keskittyä ihan omaan itseensä. Ja silloin minä itse myös näyttäydyn itselleni luonnollisesti "paremmassa valossa". Mistä oppimastani voin olla sata prosenttisen varma että se myös näyttäytyy kehityksenä kun olen takas hima hoodeilla?
No ihan varmasti pystyn vannomaan että pelaan paremmin fudista kun aikaisemmin. En vieläkään kovin hyvin mutta paremmin. Se on varma. Sitä tulee tahkottua sen nelisen tuntia keskimäärin viikossa. Ja turha kuvitella että "munkkifudis" olisi ns. siistiä potkupalloa :). Täällä ajetaan miestä pystyyn ihan surutta ja pelataan jopa aika rumaa peliä :). Tosin hyvässä hengessä.
Nyt ei kyllä äkkiseltään tule mieleen juurikaan muuta mitä voin taata osaavani paremmin. Toki teen monia asioita täysin erilailla mitä aikaisemmin. Nukun vähemmän, teen töitä enemmän, teen istuma meditaatiota säännöllisesti, teen lähes kaiken mitä teen "meditatiivisemmin" tai toisin sanoen paremmin keskittyen. Vaatekaappini on siistimpi, kämppäni on siistimpi, urheilen ilman laiskuteen pohjautuvia taukoja, syön säännöllisemmin, olen ystävällisempi kanssamatkustajille ja olen ainakin vähän vähemmän itsekeskeinen.
Mutta niin kuin jo mainitsin, se miten nämä tavat siirtyvät Suomeen, siitä ei ole mitään takeita. Täällä tämmöinen toiminta on lähes "pakollista". Voin toki olettaa vaikka mitä.. Meditoidessani sain eräänlaisen ymmärryksen tuntemuksen olettamisesta. Turhaa paskaa :). Ennustamista. En ole vielä tarpeeksi diipeissä tiloissa näkemään tulevaan. (Paitsi Sinun kohdallasi ;) ).
Mitä aion oppia? Sekin on jotain mikä ei liity tähän hetkeen millään tavalla. Voin kertoa vaikka mitä tuhannen ja yhden tai jopa kahden yön tarinoita mutta niitä ne loppupeleissä vain ovat. Tarinoita. Kuvitelmia ja odotuksia tulevasta. Olen ollut niin pitkään kuin muistini kantaa aika haaveilevaa sorttia. Sekin on ollut eräänlainen puolustus mekanismi pahaa maailmaa vastaan. Ja on sitä edelleen. Kadota kauas pois pääni sisäisiin pilvilinnoihin. Sitä täällä harjoitan hallitsemaan. Pilvilinnat on ihan mukavia tottakai mutta mielellään haluan olla enemmäin tietoinen siitä koska unelmoin ja koska en. Pääosin on kuitenkin kivempaa elää ihan tässä ja nyt. Haistaa nurmikko samalla tavalla kun haistoin sen lapsena mökillä puiden väliin viritetyssä oranssin värisessä kankaisessa riippumatossa. Vain kokea elämää ilman tulkintaa siitä. It's divine.
Nautin olostani täällä. Tärkeimpänä endorfiinin, dopamiinin ja muiden hyvänolon kemikaalien lähteenä pidän meditaatiota. Sen kaikissa muodoissa. Istuen,kävellen,syöden,paskoen,laulaen,nauraen,potkien,itkien,rumpuja pätkien. Asiaa käsittelevässä kirjallisuudessa monasti verrataan mieltä mereen. No mä oon Järvenpäästä joten vertaan sitä järveen:
Aallot ovat kuin ajatuksia ja kun tuulee tarpeeksi on mahdotonta nähdä pintaa syvemmälle. Mutta silloin kuin on tyyntä voit nähdä pohjaan saakka ja saada laajemman perspektiivin kokonaisuudesta. Ja nähdä peilikuvasi samaan aikaan. Se on äärimmäisen rauhoittavaa. Ja hiljalleen munkin.. Hehheh.. Tää oli vahinko... Ja hiljalleen minunkin mielen ristiaallokko rauhoittuu. Päivä päivältä enemmän. Välillä tietenkin myrskyää ja salamoi niin isosti ettei näe nenäänsä pidemmälle.(Tiedän.. Mun klyyvaria pitemmälle on monella muullakin vaikea nähdä). Mutta sekin on luonnollista. Luonnollista on myös tasapaino. Sitä kohti mun sieluni sisäinen Juha Föhr tuntee kulkevansa. (Tähän väliin huomautan kommenttini painottavan meteorologi statusta, ei homoseksuaalisuutta). Ihminen on varmasti ainut olento tällä pallolla joka ei siihen balanssiin ilman harjoitusta kykene. Siinäkö elämän tarkoitus?
En mä tiedä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti