Morjensta tasapuolisesti kaikille teille Paavoille!
Lupasin edellisessä kirjoittelussani lyödä teitä halkaisukirveellä päähän. Poikkeavien tapahtumien muodossa. Tuli hutaistua samalla itseänikin. Monasti. Verenvuoto on jo onneksi lakannut ja pää alkaa selviämään tästä henkisestä halonhakkuu välineiden ilotulituksesta. Muutamia kuukausia takaperin jo skriivailin hieman valittelevaan sävyyn että homma on käynyt liian helepoksi ja kaipasin kovasti lisää haasteita. Ja se mitä tässä pitkällisen pohdinnan tuloksena olen huomannut kaipaavani on meditaatio. Siis istumameditaatio. Zazen, niin kuin japanialaiset sanovat. Tätä ei tarjota Golgulsassa minun mielelleni tarpeeksi. Päiväohjelmaan kuuluu vain yksi 30minuutin aamu hengittely joka tapahtuu siihen kellon aikaan että kukko ei ole nähnyt edes unta vielä kiekumisesta. Vapaa-aikaa normaaliin rutiiniin ei juurikaan sisälly. Jos vettä tippuu taivaalta silloin emme pääasiallisesti tee töitä ja se on mahdollistanut minulle itsenäisen sisään ulos hengitys hetken. Toki niinkuin olen aikaisemmin jo todennut näen kaiken mahdollisuutena meditaatioon. Niin työnteon kuin paskalla istumisenkin. Olemista hetkessä. Mutta itse pidän eniten tästä istuma harjoitteesta. Voi pistää jalat solmuun ja näyttää helvetillisen henkevältä ;).
Tämä ei ole ainut asia mikä niinsanotusti otti pannuun. (Lukijoiden terävin kärki huomioi jo imperfektin... ;) ) Paikallinen kierrätys tapahtui polttamalla likipitäen kaikki roskat pihalla olevassa jätteiden krematoriossa. Ilmeisesti kuuluu kulttuuriin mutta olisin toivonut luostarilta hieman toisenlaista suhtautumista. Toki ymmärrän että Suomi on aika edelläkävijä tämmöisissä asioissa enkä sinällään voi verrata meidän systeemejä heidän systeemeihin. Mutta se palava muovi ihka oikeasti dunkkaa aika julmetusti. Hevosten hoidosta en viitsi ottaa liikaa kantaa koska en tiedä niistä mitään. Omat silmäni näkivät aliravittuja ja hermostuneesti käyttäytyviä ratsuja. Ja niin monen muunkin. Mutta niinkuin sanoin, en voi varmuudella sanoa. Monia tämmöisiä skidisti kalvavia ajatuksia on pieni pääni pyörittänyt. Viisi kuukautta luostarissa osoitti minulle tosiaankin että tuo meediointi on mulle Se juttu. Ja siihen en saanut aikaa. Muutamille ystäville ja perheelle aiheesta puhuneena tiivistin monet kokemani asiat yhteen lauseeseen. Liian paljon turismia ja liian vähän buddhismia. Zen mestari aka head monk tuntuu oman intuitioni mukaan enemmän pisnes mieheltä kuin munkilta.
Torstaina mulla oli viimeinen päivä passissa. Eli samuraiden maa kutsui hakemaan tällä kertaa vuoden viisumia. Ja tähän reissuun olisi kulunut hyvin pitkälti mun viimeiset kwonit, jenit ja eurot. Ajattelinpa sitten tehdä niillä jotain muuta. Sunnuntai yönä join puoli pulloa riisiviiniä ja maanantaina olinkin sitten jo Seoulissa. Tähän väliin totean etten käyttänyt niitä rahoja viiniin vaan mulle tarjottiin tämä läksiäislahja. Tiistain hengailin Järvenpää-Korea vahvistuksen Jeren völjyssä ja keskiviikkona hyppäsin metroon joka kiidätti minut lentokentälle. Ainut virhe oli että hyppäsin väärään metroon. Saapuessani lopulta paikalle lennon lähtöön oli puolisen tuntia eikä minua otettu enää koneeseen. Noh, sehän aiheutti pienoisen dilemman. Koska rahaa ei ollut uuteen lippuun ja passissa oleva leima vanhentuisi parissa vuorokaudessa. Ja koska Koreassa oli aamu ja Suomessa yö en myöskään löytänyt tämän tietomakoneeni kautta kansallista vertaistukea intterneetistä.
Noin nelisen tuntia tein paikallisen virkailijan kanssa yhteistyötä ja olin jo varautunut että minut lähetetään kirjekuoressa Pohjois-Koreaan kun ratkaisua ei meinannut löytyä. Sitten tämä Jumalan siunaama nuori jantteri käveli pois tiskin takaa ja käski minun odottamaan. Hän kävi takahuoneessa ottamassa yhteyden Kiinaan. Jep, Kiinaan. Koska siellä oli alunperinkin tarkoitus olla välilasku. Kaikki lentoliput määränpäähäni olivat hintahaitarissa 350-700 euroa. Ja tililläni sillä hetkellä lepuutteli 300 euroa. Vähän alkoi jo vatsaa vääntää. Lentävien tiikereiden ja ihmisten kotimaahan soitto kuitenkin otti isosti tuulta alleen. Lainaten virkailijan sanoja, "koska sinulla on ollut koko päivän niin hyvä asenne, riittää että maksat verot, 40 euroa". Jos en olisi peri suomalaisia tapoja oppinut, olisin itkenyt. Onneksi osasin pidättää etten menettänyt koko miehisyyttäni kyynelten viemänä. Yritin tarjota tälle herrasmiehelle jotain kiitokseksi ja olisin mielelläni lähettänyt Suomesta vaikka kahvipaketin. Tai lentoliput :). Mutta hän sanoi vaan tekevänsä työtään. Kuitenkin siinä muutamien tuntien aikana hänen kanssaan viettäneenä huomasin saavani erityiskohtelua. Jengi kävi raivoomassa tälle loistavalle asiakaspalvelijalle milloin mistäkin ja pääasiallisesti täysin syyttä suotta. Hyvää käytöstä ja kärsivällisyyttä vielä arvostetaan tässä maailmassa. Todiste siitä. Kiitos sille jäbälle missä ikinä oletkin! Niinkuin eräs repliikki suosikkielokuvastani Trainspottingista sanoo, "fuckin' God sent!!
Mulla oli tämän käytännössä ilmaisen lennon saatuani vajaa tunti aikaa juosta turvatarkastukset sun muut läpi. Todellakin juoksin. Olisi ollut hieman noloa palata saman jäppisen tiskille ja kysyä, ettet viitsisi soittaa sinne Kiinaan uudestaan. Saavuin paikalle juuri ja juuri ajoissa vain huomatakseni että kone oli tunnin myöhässä. No ehdinpä vessaan kuivaamaan hien päältäni. Tuli sitten käytyä Kiinassa. Vain lentokentällä.
Tällä hetkellä olen jo määränpäässäni. Saavuin keskiviikkona. Sain hieman rahallista tukea kotomaasta. Todennäköisesti suunniteltu matka-aikani silti lyhenee alkuperäisestä vuoden ideasta. Ei haittaa. Kuuntelen sydäntäni ja se kehoitti mua lähtemään. Olen ottanut iisisti maan pääkaupungissa hostellissa makoillen ja leffoja katellen. Tämän maan luostarit tarjoavat enemmän vapaata. Enemmän aikaa meditointiin. Vähemmän työleiri tyyppisiä olosuhteita. Muutaman tunnin päästä matkustan pääkaupungista pohjoisen viidakoihin metsäluostariin. Matka taittuu bussilla nopeasti alle kymmenen tunnin. Siellä ei käytetä sosiaalista mediaa eikä kännykkää. Yhteydenpito katkeaa. En tiedä koska kirjoitan seuraavan kerran. En tiedä edes tarkalleen mihin menen. Mutta tärkeintähän oli se matka eikä määränpää? ;) En myöskään tiedä saanko lisää oleskeluaikaa hyppäämällä rajan toiselle puolelle ja takaisin ennenkuin leima passissa vanhenee. Jos olet expertti näissä asioissa pistä pliis mulle viestiä! Sain täältä varsin ristiriitaisia vastauksia. Joten viimeistään kirjoitan seuraavan kerran vajaa kuukauden päästä.
Osa ihmisistä Koreassa ihmetteli ratkaisuani. Osa ei. Niinkuin Buddha joskus muinoin totesi, "jos kohtaat tielläsi Buddhan, tapa se". Mä seuraan mun omaa polkua. Vaikka se sattuiskin enemmän kun valmiiksi tallatut ja silotetut. Se myös antaa eniten. Rebel Monk has left the building!
Jah love partypeople!
Ainiin. Jotain meinasi unohtua.. Terveisiä Thaimaasta! :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti